Costin tuplasingle antaa esimakua artistin tulevasta albumista

Niko Hirvimäki

Toisella singlellä on mukana myös Sexmane.

Tamperelaisräppäri Costi aloittaa elokuun vahvasti julkaisemalla kahden kappaleen kokonaisuuden. Tuplasinkku omaa määrätietoisen tarinankerronnan, ja kappale meikä matadori käsittelee nuoren artistin uran alkutaipaletta.

– Meikä matadori kertoo edellisistä vuosistani ja matkastani tähän päivään.

Kyseisellä biisillä on myös mukana neljä Emma-ehdokkuutta saanut Sexmane. Tuottajana on toiminut nuoresta iästään huolimatta jo vaikuttavaa uraa luonut Victor Nordis.

– Kappale on minun ja Victor Nordiksen tuottama. Minun osuudet ovat minun kirjoittamia, Sexmane on kirjoittanut oman versensä, Costi kertoo.

Meikä matadori -kappaleen yhteydessä julkaistaan musiikkivideo, joka on tehty Niko Hirvimäen kanssa. Freestyle-henkinen musiikkivideo on kuvattu kesätunnelmissa Helsingissä ja video julkaistiin Costin omalla YouTube-kanavalla.

– Takana viiden vuoden maratoni ja nyt on vuoro meikä matadorin!

Singlen b-puolena julkaistiin biisi relevantti, joka kertoo vaikeuksista ja niiden selättämisestä tarkastellen menneisyyden kipukohtia. Kappaleen tuotannosta vastaa Danitello.

Kappaleet ovat osa tulevaisuudessa julkaistavasta albumikokonaisuudesta, jonka teemaa jo julkaistut singlet avaavat. Artisti käsittelee pääosin kokonaisuudellaan ajatuksiaan nykyhetkestä sekä edellisistä vuosista.

Alta voit katsoa meikä matadori -biisin musiikkivideon.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.