Elämä kuin leffa – Monsp Recordsilla levyttävä AHTI julkaisi uuden singlen

Suosittu videosarja saa jatkoa uudella videolla ja kappaleella.

Porvoolaislähtöinen, nykyisin Monsp Recordsin rosteriin kuuluva AHTI julkaisi uuden Maanantai sessarit -videon. Sessarit ovat olleet suuressa roolissa artistin kuluneella uralla, koska näiden kautta hänet noteerattiin ensimmäisen kerran vuonna 2020 nousten samalla myös kyseisen vuoden YleX Läpimurtolistauksen yleisösuosikiksi.

YouTubessa pyörivän sarjan uusimman jakson nimi on Maanantai sessarit 6 (Gang), joka julkaistiin myös Spotifyn puolella nimellä Gang. Kappaleen artisti on kirjoittanut itse ja tuottajina singlessä toimivat Tommi Kaukua ja Jimbo.

Biisissä laulaja leikittelee sanoilla sekä kielikuvilla siitä, kuinka äijät elää leffaa. Kappaleessa artisti tuo myös ilmi taitonsa sekä tyylinsä kokonaisvaltaisesti muusikkona.

– Mun veli Jimbo lähetti tekemänsä tuotantodemon biitistä ja kirjoitin biisin samalta istumalta. Biisi kertoo yhteisöllisyydestä ja on kunnianosoitus ystäville ja kavereille. Halusin kuvata videon mun kotikaupungissa Porvoossa niin, että otan mukaan mun frendit. Tää biisi on puhdasta sylkemistä ja sen takia oiva jatkumo Maanantai sessarit -sarjalle, AHTI kertoo.

Kuuntele tuore sessaribiisi alta:

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.