Dizzy kulkee omaa polkuaan – näin Mauno Gang -jäsen kommentoi tuoretta esikoisalbumiaan raita raidalta

Fetti poseeraa seisten näyttäen käsimerkkejä.
Levyn ainoana fiittaajana toimii Mauno Gang -kollega FETTI.
Jani Hoang

Dizzyn ensimmäinen sooloalbumi kantaa nimeä DIZWAY.

Turkulaiseen Mauno Gang -kollektiiviin kuuluva Dizzy julkaisi vuodenvaihteen jälkeen kaikessa hiljaisuudessa DIZWAY-nimisen debyyttialbuminsa. 24-vuotiaan artistin ensimmäiseltä soololevyltä löytyy kaiken kaikkiaan seitsemän raitaa tunnelmallista autotune-tulitusta.

Kokonaisuuden tuotannosta vastaa GoodJobLarry, jonka muihin yhteistyökumppaneihin lukeutuu muun muassa TIPPA. Levyn ainoana fiittaajana toimii Mauno Gang -kollega FETTI. Kaksikko julkaisi viime vuonna yhteisen EP:n, joten yhteistyön jatkuminen myös Dizzyn soololevyllä oli luonnollista.

Mauno Gangin edustajilta tullaan kuulemaan tänä vuonna paljon muutakin materiaalia, sillä esimerkiksi FETTI:ltä ja NCO:lta on tulossa julkaisuja Skorpionin kautta. Edellisen yhteisjulkaisunsa trap-klikki tiputti joulukuussa.

Klangi otti tuoreen albumin tarkempaan tarkasteluun. Lue alta, miten Dizzy itse kommentoi debyyttialbuminsa sisältöä!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

01. DIZWAY

– DIZWAY on sanaleikki mun artistinimestä ja englanninkielisestä ilmauksesta ”this way.” Se kuvaa tän prokkiksen piilevää mutta isompaa metaforaa – ”suuntaa” elämässä. Varmasti jotkut kokee, ajattelee ja / tai haluaa samanlaisia asioita kuin mä, joita jaan läpi albumin. Jokainen biisi on kuin kävelisi samaa reittiä kuin mä, itse kullekin omaan kohteeseen. Introbiisi heittää kuuntelijat tälle (mun) polulle ja ylistää itseensä uskomista kaikista esteistä huolimatta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

02. TALLENNUS (feat. FETTI)

TALLENNUS on jotakuinkin toinen osa introbiisiin. Kaikki kokemukset tällä hetkellä ovat menneisyyttä, oli niillä merkitystä tai ei. Valinnat ja niiden seuraukset tästä eteenpäin johtuvat omasta tahdosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

03. SPESIAALI

– Kun sä löydät (tai luulet löytäväsi) sen ainoan ja oikean. Tää oli kaikista vanhin biisi minkä kirjoitin ja ei meinannut alun perin edes tulla albumille. Hyvä että kuitenkin pistin, kun on kuulemma monen lemppari!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

04. SSVS

– En ryhdy tekopyhäksi koska on aina välillä vaikeaa ilmaista itseäänkin, mutta kommunikaatio on kaiken A ja O. Sillä pärjää pitkälle! Tää kyseinen biisi koskettaa enemmän romanttista (tai sen puutteessa) olevaa suhdetta. Harhaanjohtaminen ja siihen kuuluva ajan haaskaus on julma teko toiselle. Oleminen rehellinen muille, mutta myös itselleen on musta tosi tärkeetä. Sano se vaan suoraa!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

05. TRIPPAILEE

– Ihastuminen on kuin huume. Saa sut sanomaan tyhmiä ja hassuja juttuja, mutta kivalta se tuntuu. Mitä sitten kun sitä alkaa sekakäyttämään? Trippailee.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

06. OHO

– Kolmas osa aiempien rinnalla, OHO on itsevarmuuden kulminaatio. Melkein kaikki on itsestä kiinni. Asiat joihin ei itse pysty vaikuttamaan voivat olla jatkuvaa kamppailua, mutta jos kykenee sopeutumaan niiden mukaan, voi taatusti helpottua muu elämä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

07. EDELLEEN

– Outrobiisi koskee masennusta, ahdistusta ja niihin kohdistuvaa riippuvuutta. Niitä on vaikea käsitellä ja vielä vaikeampaa ymmärtää, erityisesti ulkopuolelta. Vaikka olisi tehnyt paljon edistystä oman mielenterveyden suhteen, voi niin helposti ja yhtäkkiä tuntua että on palanut lähtöruutuun ja sen myötä haluaa vaan luovuttaa. Asiahan ei kumminkaan ole niin, kunhan pyrkii tiedostamaan sen, joko itse tai jonkin muun kautta. Tsemppiä kaikille!