Blockfesteillä nähdään rap-legenda 50 Centin ensimmäinen festarikeikka Suomessa

Tapahtumalle julkaistiin myös kaikki muut loput artistit sekä päiväkohtainen ohjelma.

Blockfest on julkistanut ohjelmansa kokonaisuudessaan. Festarikesän 2021 kovimmasta buukkauksesta tuskin tulee kiistaa, sillä rap-ikoni 50 Cent on vahvistanut saapumisensa Tampereelle.

Uransa aikana yli 30 miljoonaa albumia myynyt G-Unitin keulahahmo nähdään Ratinan stadionilla perjantaina 20. elokuuta. Fiddy on aiemmin heittänyt suomalaisyleisölle yhden klubikeikan sekä useamman areenakeikan, mutta Blockfestin festariesiintyminen on 50:lle ensimmäinen laatuaan meilläpäin.

Toinen tuore ulkomainen artistikiinnitys on Viron kuumin rap-nimi nublu. Suomalaisille artisti on tuttu etenkin yhteisestä Universum-hitistään Mikael Gabrielin kanssa.

Blockfesteillä on vuosien saatossa nähty erilaisia erikoiskokoonpanoja ja spessukeikkoja, eikä kesä 2021 tee tässä asiassa poikkeusta. Tapahtumassa tekeekin tänä vuonna ensiesiintymisensä uusi kotimainen erikoiskokoonpano Uzi Boys, jonka muodostaa luunkova kolmikko Bizi, TIPPA ja william.

Lisäksi yksi esiintymissloteista on varattu paikallisen Le Fvbeloksen eli tuttavallisemmin Faben erikoiskeikalle, jolla tullaan näkemään useita yllätysvierailijoita. Muita uusia kotimaisia kiinnityksiä ovat Evelina, Madboiali, Timo Pieni Huijaus ja Uniikki.

Edellä mainitut ja Blockfestin nettisaitilta löytyvät esiintyjät ovat erikseen vahvistaneet saapumisensa tapahtumaan. Sen sijaan aikaisemmin lineupissa olleet DaniLeigh, Denzel Curry ja Polo G ovat päättäneet jättää Blockfestin tällä kertaa eri syistä väliin.

Blockfest järjestetään 20.-21. elokuuta Tampereella. Esiintyjien päiväkohtainen jaottelu, lipunmyynti ja lisätiedot ovat nähtävissä täällä.