Adi L Hasla julkaisi ensimmäistä kertaa sitten viime albumin – ”Tää single on mulle räppiä hauskimmillaan”

Uusi single palaa rentoihin rap-tunnelmiin.

Viime vuonna neljännen sooloalbuminsa julkaissut Adi L Hasla julkaisi perjantaina uuden singlen. Nimeä Edelleen kantava letkeä rap-biisi on ensimmäinen sitten heinäkuussa julkaistun albumin. Tunnelmaltaan kappale on kevyempi, kuin albumi kokonaisuutena; artisti halusi ikään kuin muistuttaa itseään räppäämisen ilosta.

– Edelleen-single on mulle räppiä hauskimmillaan – tyylittelyä ja mielikuvien maalailua sulavan biitin päälle ja hyvää yhteishenkeä oman porukan kanssa. Oon fiiliksissä hienoista jutuista mitä mun Monopoli-tiimissä tapahtuu tällä hetkellä, ja siitä tuli kertosäkeen linjat, jotka menee ”koko tiimi tikis – enemmän ku ikin”. Oliskin hienoa, jos tää biisi löytäis frendiporukoita tai miksei vaikka urheilujengejä, jotka sais tästä motivaatiobiisin, artisti kertoo.

Ennen viimeisintä FILEM-albumia julkaistu levy 8. päivä on artistin tähän astisen uran huippuhetki; etenkin Pihlajan kanssa julkaistu Kevät ylsi suureen suosioon pysyttyään 41 päivää Suomen Spotifyn suosituimpana biisinä ja tänä päivänä se onkin ylittänyt jo kolminkertaisen platinan rajan. Myös albumilta löytyvä soolobiisi Kokonaan mun on ylittänyt platinarajan tuntuvasti.

Rap-kansan suosioon artisti nousi viimeistäänkin 2015 julkaistulla albumilla Habiturientti, jolta löytyy klassikoita, kuten Hyi ja Habiturientti. Sittemmin melankolisempiin tunnelmiin siirtynyt artisti palaakin uudella singlellä ikään kuin juurilleen.

Ota tuore julkaisu kuunteluun alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.