Ylimääräisestä aitoilusta luopunut Bentality päästää kuuntelijansa aiempaa lähemmäs itseään

Tuukka Ervasti

Överdog julkaisi helsinkiläisartistilta uuden singlen.

Yli 10 vuotta hip hopin parissa työskennellyt Bentality jatkaa uraansa Överdogin artistina, kuten uutisoimme jo aiemmin. Nyt suomalais-amerikkalainen artisti on julkaissut ensimmäisen singlensä lafkalla.

Your Eyes -nimistä kappaletta kuvaillaan levy-yhtiön tiedotteessa rakkaustarinaksi ja oodiksi mieleenpainuville hetkille. Samalla se toimii tienviittana Bentalityn uudesta suunnasta, johon hän vapautui kulkemaan päästyään irti aiemmin musiikkiaan rajoittaneesta ”aitouden” tavoittelusta.

Helsinkiläisartisti pyrkiikin jatkossa tekemään ainoastaan ajatonta musiikkia, joka herättää kuuntelijassa tunteita. Tuleva albumilla kuuntelijan lupaillaan pääsevän entistä lähemmäs artistia itseään teemojen ollessa samanaikaisesti isompia, ja soundien orgaanisempia.

Lisäksi Bentality lupaa ”Suomen ja ehkä maailmanhistorian parhaalle” levylleen todella yllättäviä fiittaajia. Kappaleet edustavat hänen mukaansa tyylejä laidasta laitaan sopien kuitenkin yhteen erikoisella tavalla.

Bentalityn ohella ensimmäisenä singlenä julkaistun kappaleen tuottajana on toiminut Abdissa ”Mamba” Assefa. Lisäksi sillä kuullaan suomalaisen jazzin ja soulin ison nimen Tuomo Prättälän soittoa kitaran, basson ja koskettimien osalta.

Kappaleesta on kuvattu myös video. Visuaaleista vastaa Tuukka Ervasti.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.