XXL-lehden lupaavimpien tulokkaiden joukkoon valittu Lil Mosey Blockfesteille – Virgil Ablohin keikka siirtyy

Jeremy Deputat

Blockfest julkisti aikataulunsa.

Tämän kesän Blockfestin suunnitelmat muuttuivat, kun tapahtuma ilmoitti viime viikolla Saweetien peruneen keikkansa Tampereen Ratinan stadionilla ja Ratinanniemen tapahtumapuistossa järjestettävillä festareilla. Nyt Blockfest on julkistanut kiinnittäneensä yhdysvaltalaisen Lil Moseyn tapahtumaan ja ilmoittanut toisen yhdysvaltalaisartistin keikan siirtymisestä.

Lil Mosey julkaisi Northsbest-debyyttialbuminsa viime vuonna Interscope Recordsin kautta. Hiljattain rap-lehti XXL valitsi hänet yhdeksi tämän vuoden mielenkiintoisimmista artisteista jokavuotisessa XXL Freshman -listauksessaan.

Lil Mosey tunnetaan esimerkiksi viraalihitistään Pull Up sekä platinarajan rikkoneesta hitistään Noticed. Keikka on 17-vuotiaan seattlelaisen ensimmäinen Suomessa ja lavalla hänet nähdään perjantaina.

Blockfest julkisti Lil Moseyn kanssa samaan aikaan myös tapahtuman aikataulut ja ilmoitti Virgil Ablohin keikan siirtymisestä. Sen sijaan A$AP Rockyn odotettu keikka on artistin laajasti uutisoidusta pidätyksestä huolimatta toteutumassa alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Katso Blockfestin aikataulupostaus alta.

View this post on Instagram

Jo julkaistu Blockfest 2019 -aikataulu tässä selkeämpänä ▫️Tsekkaa tästä A$AP Rockyn ja muiden artistien soittoajat. Tutustu Stadium, Park ja Street Stagen esiintyjiin ohesta, verkkosivuiltamme tai uudesta Blockfest 2019-appista. ▫️ Ohjelmistoon on lisätty yhdysvaltalaisräppäri Lil Mosey, joka valittiin XXL-lehden puolesta tämän vuoden mielenkiintoisimpien uusien artistien joukkoon. Lil Mosey tunnetaan mm. viraalihitistään ”Pull Up” ja platinaa myyneestä kappaleestaan ”Noticed”. Huomaathan, että Kuben esiintyminen on siirtynyt perjantailta lauantaille. Virgil Abloh on valitettavasti estynyt saapumaan Tampereelle: ”Due to last-moment scheduling conflicts, we must regretfully postpone Virgil Abloh’s upcoming shows at Blockfest. We’re working to re-schedule them as soon as possible and will keep you updated on the alternate dates.” #blockfest #blockfest2019

A post shared by Blockfest (@blockfest) on

Blockfest järjestetään 16.-17. elokuuta. Tapahtuma on jo loppuunmyyty, mutta Klangin kilpailun kautta tapahtumaan on mahdollista voittaa Exclusive-paketti hotelleineen.