williamin ja Cledoksen yhteistyökappale sai visuaalit

Joonagraphics

Pelkkii voittoi -videon takana ovat Karim Awad ja Mitro Boahene.

Ennätyksiä rikkonut william on julkaissut Shakespeare-esikoisalbuminsa Pelkkii voittoi -kappaleelle musiikkivideon. Tuoreella videolla on mukana Cledos, joka julkaisi williamin tapaan tänä vuonna oman CEISSI-debyyttialbuminsa.

Musiikkivideolla william päätyy VR-lasien kautta toiseen todellisuuteen, jossa hän kohtaa Cledoksen. Ideana on kuvata kuluneen vuoden poikkeuksellisuutta.

– Tää on ollut poikkeuksellinen vuosi kaikilta osin ja uutena artistina breikkaaminen on varmasti ollut erilaista kuin se olisi ollut normaalitilassa. Kaikesta huolimatta uran suhteen on mennyt isosti ja mun musiikkia on kuunneltu paljon. Musiikkivideolla käydään läpi onnistumisien vastapainoksi myös kuluneen vuoden haasteita. Videolla päädyn VR-lasien kautta esiintymään tyhjälle Olympiastadionille ja havahdun, että ilman yleisöä ei oo intoa esiintyä. Toivon että ens vuonna keikkoja pääsisi jatkamaan normaalimmin, william kertoo tiedotteessa.

Ohjauksesta vastaavat Karim Awad ja Mitro Boahene. Kaksikon osaamista nähtiin jo williamin edellisellä videolla, joka kuvattiin Shrtyn kanssa tehdylle Wanted-kappaleelle.

– william on julkaissut vuoden kuunnelluimman kappaleen, mutta vuonna 2020 elämä ei ole ollut vain pelkkiä voittoja, vaan se on vienyt myös uusiin epämukaviin olosuhteisiin. Tätä halusimme kuvata videolla ja myös poiketa perinteisestä musiikkivideoiden tyylistä, ohjaajakaksikko kommentoi.

williamille 2020 on todellakin ollut pelkkiä voittoja, sillä M-Eazy Musicille ja Sonylle sainattu artisti vastaa vuoden striimatuimmasta kotimaisesta kappaleesta. Nelinkertaisesti platinarajan yli 16 miljoonalla striimillään rikkonut Penelope oli Suomen Spotifyn Top 50 -listan kärkisijalla ilmiömäiset 137 päivää, mikä on ennätys.

Pitkäsoitto taas nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle ja striimasi suoratoistopalveluissa lyhyessä ajassa platinaa. Kaikki albumin kappaleet nousivat Spotifyn Top 30 -listalle, mikä on todella poikkeuksellista uudelle artistille.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.