Vuonna 2021 ratkotaan kaksi freestyle-räpin suomenmestaruutta

Tapahtumassa nähdään muun muassa Lyömättömät, jonka jäsenistä vuoden 2002 voittaja Solonen on myös yksi tuomareista.
Antti Pahkamäki

Tämänvuotinen kilpailu siirretään olosuhteiden pakosta maaliskuulle.

Rap SM 2020 -tapahtuma siirtyy maaliskuuhun 2021, kuten tapahtumajärjestäjä ennakoi jo aiemmin. Siirron taustalla ovat koronaviruspandemia ja siitä seuranneet kiristyneet viranomaismääräykset, joiden seurauksena tapahtumaa ei olisi sen järjestäjän mukaan ollut mahdollista toteuttaa kannattavasti.

Tapahtuman uudeksi ajankohdaksi on ilmoitettu lauantai 20. maaliskuuta 2021. Lineup, tapahtumapaikka ja muut yksityiskohdat pysyvät ennallaan lukuunottamatta kilpailijoiden viimeistä ilmoittautumispäivää.

Nyt ilmoittautuminen kilpailuihin päättyy kaksi viikkoa ennen kilpailuja. Ilmoittautumislomake sekä tähänastiset kilpailijat löytyvät Rap SM:n verkkosivuilta.

Ennakkoliput tapahtumaan myy Tiketti sekä Rap SM:n verkkokauppa, ja ennen siirtoa ostetut liput käyvät sellaisenaan maaliskuussa. Lisätietoa tapahtumasta löytyy Facebookista täältä.