Venetia julkaisi ensimmäisen singlen deluxe-projektiltaan – biisillä äänessä SMURDHY, BABYNEO ja Seteli

Kolmen artistin biisi syntyi ensitapaamisen aikana.

Meemitilinä aloittanut, sittemmin albuminkin julkaissut Venetia palasi musiikkikentälle uuden singlen voimin. Kappaleella ovat mukana SMURDHY, BABYNEO sekä Seteli.

Biisi kulkee nimellä Uppii. Venetian toukokuussa julkaistulla albumilla oli mukana yhteensä 28 tekijää, joihin lukeutuu mukaan monien uusien artistien lisäksi muun muassa FETTI, SAFIRA sekä Yacine. Nyt julkaistu kappale on ensimmäinen osa johtavan tuottajan mixtape-projektin deluxe-versiosta.

Myös Klangin Diipeis-podcastissa vieraillut Venetia kertoo juuri julkaistun kappaleen olevan ensimmäinen, joka tehtiin aiemmin tänä vuonna julkaistun albumin sessareilla.

– Kukaan meistä ei sillon ollut edes tavannut toisiaan livenä. SMURDHY oli silloin joululomalla stadissa ja oli vielä kuustoista vuotias, kun käytiin viime vuonna tolla kyseisellä sessarilla, Venetia kertoo.

Biisi syntyi SMURDHY:n luoman kertosäe demon kautta.

– SMURDHY soitti raa´an kertsidemon BABYNEO:lle ja he alkoivat heti ideoimaan back to back versejä. Biisi oli valmis niiden osalta samana iltana.

Vaikka Uppii olikin valmis jo viime vuoden lopulla, oli kaikille heistä selvää, että kappale julkaistaisiin vasta kesällä.

– Tää oli alusta asti meidän mielestä kesähitti. Se oli alunperin meidän levyn eka biisi, mutta parin jutun takia se viivästykin deluxe puolelle. Seteli heitti yllätyksenä linkin versioon missä oli mukana sen verse, sit se toimi niin hyvin tässä biisissä että päätettiin käyttää se vikana versenä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.