Vaikean nuoruuden elänyt Diison ei syntynyt häviämään

Johan Lönnberg

Uuden singlen dropannut Diison jatkaa omakustannelinjalla.

Kymmenen vuoden ajan musiikkia tehnyt Diison on julkaissut yli vuoden tauon jälkeen uutta materiaalia. Viimeksi tuplasinglenä kappaleet Lupauksii ja Sun takii tiputtanut suomalais-jamaikalainen artisti palaa singlellä nimeltä Tukiverkko.

Kappaleessa Diison avaa hiukan vaikeaa nuoruuttaan, johon kuului muun muassa vanhempien ero hänen ollessaan vasta taapero. Isä pysyi kuvioissa, mutta Diison asui lapsena äitinsä luona kasvaessaan myöhemmin Vantaalla.

– Kyllä mulla pääosin on hyvät muistot nuoruudesta, mutta oli se aika sekavaa aikaa. Oli ysäri ja lama, äiti kärsi masennuksesta ja koulu ei kiinnostanut. Ysärillä ja 2000-luvun alussa Suomessa ei myöskään oltu totuttu poc-ihmisiin ja vaikka olin syntynyt Suomessa mut nähtiin usein maahanmuuttajana.

Ihmisten ennakkoluulot lisäsivät Diisonin angstia herkässä teini-iässä ja tekivät hänet kyyniseksi. Nuorena Diisonista tuntuikin usein siltä että hän oli syntynyt häviämään.

– Musiikin tekeminen auttoi siihen. Perheen perustaminen suhteellisen nuorena auttoi myös aikuistumaan ja ottamaan niin sanotusti pään pois omasta perseestä. Tajusin, että mulla on aina ollut hyviä ihmisiä ympärillä. Iän myötä ymmärsin että oman onnen ja menestyksen tiellä ei seiso kuin minä itse.

Tukiverkko-kappale onkin muistutus siitä, että asioilla on tapana järjestyä – ainakin kun ongelmia käsittelee avoimesti. Diison kuvaileekin jo ennen pandemiaa syntynyttä kappaletta ”voimabiisiksi”, jonka sanoma tuntuu nyt vieläkin ajankohtaisemmalta kun koronakurimus alkaa hiljalleen hellittää.

– Mä uskon että tää biisi voi inspiroida kaikkia joilla elämän suunta on vähän hukassa tai jaksaminen vähissä.

Single on Diisonin mukaan osa isompaa kokonaisuutta, joka hakee vielä muotoaan. Samalla se on aiemmin Tasoi Recordsille levyttäneen artistin toinen omakustannejulkaisu.

Tukiverkon tuotannosta vastaa Johan Lönnberg eli Jayey. Diisonia sekä saman tuottajan osaamista kuultiin yhtä lailla Sara Chafakin tuoreella MEIT-singlellä, joka saa lähiaikoina musiikkivideon.

Kuuntele Tukiverkko alta. Kappaleen lyriikat näet Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.