Uusi ohjelmatoimisto Q&A Agency aloittaa toimintansa

Ohjelmatoimiston taustalla ovat 3rd Rail Music ja TMH Productions.

Levy-yhtiö 3rd Rail Music aloittaa oman keikkamyyntitoiminnan yhteistyössä TMH Productionsin kanssa alkuvuodesta 2019. Yhteistyön tuloksena on ohjelmatoimisto nimeltä Q&A Agency.

Uuden ohjelmatoimiston rosteri koostuu aluksi pääasiallisesti vuonna 2004 perustetun 3rd Rail Musicin artisteista. Tulevaisuudessa yhtiö aikoo laajentaa toimintaansa myös 3rd Railin ja rap-musiikin ulkopuolelle.

– Ollaan mietitty keikkamyyntitoimintaa lafkalle jo jonkin aikaa, ja kun TMH:n kanssa sitten istuttiin alas niin hiffattiin heti hommassa olevan potentiaalia lähteä rakentamaan. Ollaan tehty onnistuneesti yhteistyötä aiemminkin, ja TMH:n osaaminen tapahtumien järkkäämisessä aina ollut tosi ammattitaitoista niin tosi hyvillä fiiliksillä lähtee tätä nyt duunaamaan, 3rd Rail Musicin Sami Charmi kommentoi tiedotteessa.

Pääsääntöisesti punk-, hardcore- ja underground-musiikkiin keskittynyt TMH Productions Oy on viisivuotisen toimintansa aikana järjestänyt Tänäänkin menee hyvin! -klubeja sekä lukuisia muita tapahtumia ympäri Suomea. Omien tapahtumiensa ohella yritys vastaa helsinkiläisten Ravintola Lepakkomiehen ja Bar Loosen ohjelmatarjonnasta sekä LPRHC Festin tuotannosta.

– Me ollaan tehty vuosien varrella yhteistyötä useiden 3rd Rail -artistien kanssa ja sitä kautta tultu niiden kanssa tutuiksi. Samalla ollaan toki seurattu sivusta ja diggailtu myös itse levy-yhtiön toimintaa, koska se on ollut omaleimaista ja toteutettu aina hyvän musiikin ehdoilla. Sen takia oli tosi helppoa vastata myöntävästi kun 3rd Railin puolelta oltiin yhteydessä ja tarjottiin yhteistyötä. Molemmilla firmoilla on aika pitkälle samat arvot ja useiden vuosien kokemus omassa toimintaympäristössään, joten varmasti pystytään hyvin täydentämään toistemme osaamista ja saada homma toimimaan, TMH Productionsin Arttu Patolahti lisää.

Q&A Agencyn lanseerausbileet ja samalla Hurtan tuoreen Pelkkää pimeää -levyn julkaisubileet järjestetään Helsingin Ääniwallissa lauantaina 19. tammikuuta. Hurtan lisäksi Ääniwallin kahdella lavalla nähdään Scure, Petos, Jontti & Shaka, Pohjalla Gang sekä DJ-kollektiivi Cross Vader.

Lanseerausbileiden liput tulevat myyntiin Tikettiin myöhemmin tällä viikolla. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.