Universalin tuore rap-kiinnitys JM julkaisi uuden singlen

Samuli Vienola

Kappaletta ovat olleet tekemässä Fountain-kollektiivin tuottajat.

Keväällä Universalille sainattu parikymppinen helsinkiläisartisti JM on dropannut ensimmäisen julkaisunsa levytyssopimuksensa alla. Suomea ja englantia anteeksipyytelemättömästi yhdistelevän kappaleen nimi on Day in the Life.

Melodinen trap-kappale kertoo nimensä mukaisesti tulokkaan omasta elämästä ja kokemuksista. Biisin tekijätiimiin kuuluvat JM:n ohella Daniel ”Danitello” Okas sekä tuottajakaksikko Off & Out eli veljekset Simo Haataja ja Matti Haataja.

Projektin A&R-vastuun Universalilla jakavat Tino Pirttioja ja Tuomas Rinne. Levy-yhtiön mukaan JM tulee julkaisemaan uutta materiaalia aktiivisesti ensi vuonna ja hänen ääntään tullaan kuulemaan myös kansainvälisten artistien kappaleilla.

– Mulle on tärkeää, että pystyn oman tekemiseni ja musiikkini kautta motivoimaan nuoria tyyppejä saavuttamaan omia unelmiaan. Kaikilla ei ole samat lähtökohdat, mutta sen ei pidä antaa lannistaa. Kaikki on mahdollista, JM kertoo.

Ota Day in the Life haltuun alta. Musiikkivideosta vastaa NICKLAS.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.