Uniikki juhlistaa merkkipäiväänsä palaamalla hetkellisesti juurilleen

Petteri Peltonen

Rähinä-artistin uusi single edustaa puhtaampaa räppiä.

Oman jälkensä suomalaiseen hiphop- ja musiikkihistoriaan niin sooloartistina kuin osana Kapasiteettiyksikköä ja Rähinä Recordsia jättänyt Uniikki täyttää vuosia. 40 vuoden ikään ehtinyt räppäri ja somevaikuttaja on julkaissut merkkipäivänsä kunniaksi uuden singlen, jonka nimi on Elä vähä.

Raikkaan kesäinen kappale toimii hetkellisenä paluuna artistin juurille puhtaamman räpin pariin ja vaihteluna viime vuosien syvällisempiä aiheita käsitteleviin biiseihin. Kappaleella Uniikki kertoo haluavansa kannustaa ottamaan enemmän irti elämästä nyt kun maailma taas pikkuhiljaa aukenee.

Loppuvuodesta 2020 ilmestyneen kirjansa julkaisun yhteydessä Uniikki palasi vanhoihin aikoihin, kun hän järjesti sekä omat että Kapasiteettiyksikön albumit parhausjärjestykseen julkaisemassamme artikkelissa. Tähänastista elämäänsä lähiaikoina muutenkin pohtinut artisti on kiitollinen siitä, mitä hän on saanut aikaan omalla alallaan Rähinän kanssa.

– Tää puu on kasvanut hyvään suuntaan ja se on just sellainen legacy, mitä kukaan ei voi koskaan ottaa meiltä pois.

Ota Mikko Koivusen tuotannolla ja kertosäkeellä varustettu biisi haltuun alta. Muista myös tehdä kuten Uniikki kehottaa eli elä vähän!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.