Tunnekuohuja ja nopeaa elämää – Sexmanen uusi single tarjoaa uudenlaista tyyliä

Tulevan albumin kolmas single väläyttelee kesän keikkalavat räjäyttäneen artistin musikaalisia lahjoja.

Sexmane julkaisi uuden singlen nimellä Sekavaa ja hiton vaikeet, joka tullaan kuulemaan myös Sextape II:lla. Nimensä mukaisesti kappaleen teemoissa pyöritään sekavissa tunnetiloissa.

Vasta 22-vuotias artisti tuntuu saavuttaneen poikkeuksellisen arvostetun aseman kotimaisen musiikin kentällä. Albumin aiemmat singlet, 40k ja Chillaa veli, ovat molemmat ylittäneet platinarajan ja ensimmäinen albumi levytyssopimuksen alaisuudessa keräsi myös suurta arvostusta; Väärinymmärretty saavuttikin peräti neljä Emma-ehdokkuutta.

Uuden singlen sanoituksissa keskitytään muun muassa parisuhteisiin ja niiden vaikeuksiin. Kertosäe puolestaan nostaa myös perisuomalaisen paheen, alkoholin, kuvioihin. Biisi jakaa kuitenkin letkeää ja menevää energiaa osin itseironisten lyriikoiden saattelemana – tarjoten samalla näytteen artistin laulutaidosta.

”Tosi hyvä fiilis julkaisusta! Pidän kappaleesta ja uskon et moni vois samaistua tarinaani.” , mainitsee Sexmane.

Artistin keikat ovat muodostaneet suoranaisen ilmiön jopa koko Suomen laajuisesti. Viimeistäänkin isot spotit kesän festarilavoilla esittelivät artistin suuremmille yleisöille. Onnistunut brändäys ”Sexshow:n” ympärillä luo artistille uniikin aseman ja keikat tuntuvat myyvän loppuun lähes poikkeuksetta.

Kappale tuntuu selkeältä askeleelta kohti monipuolisempaa artistiutta; siinä missä muut tulevan albumin singlet ovat olleet melko rap-henkisiä, tarjoaa uusi single puolestaan enemmän pop-vivahteita. Artisti kommentoi laulamisen olleen pienestä asti osa elämää ja sen tuntuvan selkeältä ja oikealta osalta omaa musiikkia.

Alla olevasta linkistä pääset kuuntelemaan Yrjänän tuottaman tuoreen julkaisun.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.