Tulikasteessa Pihlaja

Kaupallinen yhteistyö: Blockfest
Pihlaja poseeraa pidellen kädet hiusten takana ponnarista kiinni.
Pihlaja on tehnyt läpimurron eteen duunia jo vuosia sekä julkaisurintamalla että keikoilla.
Nelli Räikkönen

Blockfesteilla nähdään tänäkin kesänä useita esiintyjiä, jotka nousevat lavalle ensimmäistä kertaa oman keikkansa merkeissä. Yksi heistä on tamperelaislähtöinen, nykyään Helsingissä asuva R&B-artisti Pihlaja. Millaisia fiiliksiä herättää vanhan kotikaupungin kenties isoimmalla festivaalilla debytoiminen? Se selvitetään tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa.

Sony Musicille levyttävä Pihlaja teki läpimurtonsa isomman yleisön tietoisuuteen viimeistään vuonna 2020. Tuolloin häneltä ilmestyi esikoislevy Kirjoitettu tähtiin, joka nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkikymmenikköön ja viihtyi listalla useamman kuukauden ajan.

Tämän lisäksi costeen kanssa tehty single Picasso rikkoi kultarajan, kuten teki myös Yeboyahin kanssa rap-musiikin tavanomaisia sukupuolirooleja ylösalaisin viskonut Pojat. Vaanivan soundimaailman säestämä levy tihkuu niin surua kuin myös seksikkyyttä. Kirjoitettu tähtiin toi Pihlajalle myös vuoden tulokkaan Emma-ehdokkuuden.

Menestys ei ole missään nimessä ilmaantunut hetkessä. Pihlaja on tehnyt läpimurron eteen duunia jo vuosia sekä julkaisurintamalla että keikoilla. Hän on vieraillut myös muiden artistien kappaleilla – parhaana esimerkkinä kertosäkeen laulaminen Adi L Haslan triplaplatinaa striimanneella hitillä Kevät.

Millaisia muistoja sulla on aiempien vuosien Blockfesteilta, Pihlaja?

– Blockit järjestetään mun vanhassa kotikaupungissa ja siellä on ollut aina duunissa, esiintymässä tai yleisön seassa paljon frendejä, joten kyllä se on sellanen kesän ”must”-juttu aina. Paljon hyviä muistoja! Jostain syystä muistan tosi hyvin varsinkin sen, mitä kaikkia asuja mulla on siellä ollut. Tähän mennessä paras muisto on tietysti se, kun pääsin itse ekaa kertaa vierailemaan lavalla Adi L Haslan keikalla 2018. Silloin mulla oli vaaleanpunainen haalari päällä ja joku tuli kysymään, et miks mä oon pilkkihaalarissa! Jengi ei tajuu, hahaha!

Debyyttialbumisi onnistui hienosti niin kaupallisia mittareita tuijottamalla kuin myös taiteellisena kokonaisuutena. Lämpimät onnittelut esikoislevystä! Mitkä fiilikset julkaisun jälkeen?

– Kiitos! Olin kyllä otettu, et albumi sai niin paljon huomiota ja hyvää palautetta, joten erittäin hyvät fiilikset on edelleen. Debyytti on tietysti aina tosi merkityksellinen albumi monellakin tapaa. Oon siitä ainakin toistaiseks vielä tosi ylpeä. Tuntuu, että jotenkin saatiin siitä just sen kuuloinen kuin sen tässä kohtaa mun uraa pitikin olla. Voi olla, et kymmenen vuoden päästä kuuntelen niitä biisejä ja mietin, että mitähän mulla on oikein liikkunu päässä (naurua). Nyt on kuitenkin ajatukset ja katseet jo aika pitkälti seuraavassa albumissa, jota aloin tekemään alkuvuodesta. Eka lohkaisu levyltä tulee tässä kevään aikana eli ei tarvii venaa enää kauaa!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Miten studiossa tai sen ulkopuolella pyyhkii juuri nyt? Toisin sanoen, mitä kuuluu Pihlajan elämään?

– Musan suhteen oon ollut tosi inspiroitunut ja meillä on ollut tosi hyvä draivi studiolla. Jotenkin asioita on klikannu taas paikoilleen uudella tavalla. Ennen kaikkea musanteko tuntuu hauskalta, mikä on mun main goal. Kontrastina tähän: muu elämä musanteon ulkopuolella ei taas tunnu kovin inspiroivalta, kuten ei varmasti kauhean monella muullakaan. Viikot on sellasta yhtä pullamössöä, jossa viikonpäivillä ei oo mitään väliä. Toivotaan, että pääsis pian keikoille ja näkemään ihmisiä, koska tää alkaa kyllä menemään pään sisään.

Elokuussa koittaa se hetki, kun osat vaihtuu. Oot ollut aiemmin yleisössä ja vierailevana artistina lavalla, mutta tänä kesänä teet ensimmäisen oman keikkasi Blockfesteilla. Vanhan kotikaupunkisi ydinkeskustassa. Mitä odotuksia?

– Oon innoissani! Blockfest on hyvin tärkeä festari itselle toki tän kotikaupunki-aspektin takia, mutta sit tietenkin siltä kantilta mitä artisteja ja genrejä tapahtuma edustaa. Toivon, et mun keikalle löytää paljon R&B-musan ystäviä ja kokonaan uusia tuttavuuksia. Tuttuja naamoja siellä on varmasti myös!

Meinaatko väijyä muiden artistien keikkoja?

– Aion kyl! Tähän mennessä julkaistuista artisteista DaniLeigh, Future ja Lauri Haav on nähtävä, jos onnistuu aikataulujen puolesta. Jännä seurata myös, mitä kaikkia nimiä vielä tiedotetaan.

Tampere kun on teikäläiselle tuttu kaupunki, niin paina vinkit mitä ulkopaikkakuntalaisen kannattaisi nähdä tai kokea festariviikonlopun yhteydessä?

– Ah, Tampere on täynnä niin hyviä mestoja. Kyl aamukahvit Tammelantorilla on ainakin kova. Ja tietty Periscopen kattoterassille yksille!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.