Treffipyynnön suunnittelusta inspiroitunut Will-Jam lohkaisi singlen tulevalta albumiltaan

Jyväskylästä kotoisin oleva artisti julkaisi uuden kappaleen.

Will-Jam artistinimellä musiikkia tekevä, Jyväskylästä kotoisin oleva artisti teki debyyttinsä Spotifyssa vieraillessaan Joosu J:n kanssa Gettomasan biisillä Kotikulmilla vuonna 2018. Yli 1,4 miljoonaa kuuntelukertaa keränneen kappaleen jälkeen nykyisin 24-vuotias artisti julkaisi vuonna 2019 mixtapen ja 2021 studioalbumin.

Artistin tämän syksyn ensimmäinen julkaistu biisi kulkee nimellä Leijona. Singlen on tuottanut jyväskyläläinen Onni.flp, jonka aikaisempaan tuotantoon kuuluu kappaleita muun muassa Pyrythekidin, Lytän ja Vepun kanssa.

– Biisi on RnB/Rap tyylinen, tanssijalkoja vipattava, positiivinen ja energinen teos, mikä toimii myös teleporttina Madagaskarin viidakkojen lämpöön, vaikka syksy hiipiikin niskaan. Kappaleessa nuori mies etsii itselleen sitä oikeaa. Hän lähtee maailman ääriin etsimään, mutta huomaa, että hyviä vaihtoehtoja ei ole paljoo, kuvaillaan tiedotteessa.

Biisille tehtiin myös musiikkivideo ja kameran takana toimi Verneri Linna. Idea singlelle lähti treffeille kysymisestä.

– Kappale syntyi ku aloin suunnittelemaan millaisella viestillä pyytäisin yhtä mimmii treffeille. Viesti jäi sit kuitenkin lähettämättä mut kiva biisi synty, artisti kertoo.

Lisää musiikkia voidaan odottaa Will-Jamilta piakkoin, sillä Leijona on ensimmäinen single artistin ensi vuonna julkaistavalta albumilta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.