Trap-tähdestä pop-tähdeksi muuntautunut PnB Rock saapuu Suomeen

Keikka on artistin ensimmäinen Suomessa.

Philadelphialainen PnB Rock saapuu marraskuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Sensaatioksikin luonnehdittu yhdysvaltalaisartisti nähdään keikalla Helsingin The Circuksessa perjantaina 8. marraskuuta.

PnB Rock eli Rakim Hasheem Allen sai luovuutensa ja artistinimensä kotikulmiltaan Pastoriuksen ja Bayntonin risteyksestä Philadelphian Germantownista. Mies on luonnehtinut itseään ”ongelmalapseksi”: PnB Rockin isä murhattiin hänen ollessaan kolmevuotias, ja hänen äitinsä heitti hänet pihalle ainoastaan 15-vuotiaana. Musiikillisen lahjakkuutensa artisti löysi jouduttuaan vankilaan 19-vuotiaana.

PnB Rockin ensimmäinen mixtape Real N*gga Bangaz julkaistiin vuonna 2014, ja sitä seurasi nopeasti sainaamisen Atlantic Recordsille. PnB Rockin läpimurtona voidaan pitää yli 200 miljoonaa kertaa Spotyssa striimattua hittiä Selfish, joka nosti artistin lauluvoittoisen trap-musiikin isosti pinnalle.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Vuonna 2017 hiphop-lehti XXL valitsi PnB Rockin yhdeksi genren kiinnostavimmista tulokkaista, ja samana syksynä julkaistiin artistilupauksen esikoisalbumi Catch These Vibes. Sille saatiin toukokuussa seuraaja TrapStar Turnt PopStar, jonka isoimmaksi hitiksi nousi Lil Skies -yhteistyö I Like Girls.

Uransa aikana PnB Rock on tehnyt yhteistyötä muun muassa Wiz Khalifan, Kodak Blackin, Chance The Rapperin ja A Boogie Wit Da Hoodien kanssa. Vastikään Ed Sheeranin albumilla julkaistu Cross Me -kappale on kerännyt Spotifyssa jo yli 170 miljoonaa kuuntelua ja on kotimaistenkin radioiden soittolistoilla. Lisäksi näyttelijänäkin kunnostautuneen PnB Rockin musiikkia on kuultu esimerkiksi huippusuositun Fast & Furious 8 -elokuvan soundtrack-levyllä.

Lipunmyynti keikalle alkaa maanantaina 9. syyskuuta. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.