Töis-kollektiivin Essu12 tuo esiin melodisemman puolen itsestään

Karim Awad

M&M’s on lohkaistu tulokasartistin tulevalta EP:ltä.

Viimevuotisella 12-kappaleellaan itselleen nimeä tehnyt Essu12 on julkaissut uutta materiaalia. Tulokkaan ensimmäinen Playground Musicin kautta julkaisema single on nimeltään M&M’s, ja se pohjustaa kokonaista EP:tä.

The Second Levelin ja Fractious Frankin tuottama kappale esittelee nousevan artistin muuntautumiskykyä.

– Täs mun uudessa biisissä halusin tuoda esiin tätä mun makeeta melodista puolta mun musasta mitä jotkut ei oo odottaneet. Teen musaa mun fiiliksestä ja millane olo mulla on sinä hetkenä kun mä teen musaa ja tässä on hyvä esimerkki siitä.

Essu12 on osa yhdeksänhenkistä Töis-kollektiivia, joka tuo kentälle jatkuvasti uutta muun muassa muodin ja musiikin muodossa. Helsinkiläiseen kaveriporukkaan kuuluvat hänen lisäkseen esimerkiksi Babyface BaxTheoFuego ja Cledos, jonka keikoilla Essu12 on jo ollut mukana.

Kappaleelle on kuvattu myös visuaalit. Aaron Siraisen ohjaaman videon näet alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.