The Weeknd julkaisee odotetun viidennen albuminsa – biisilistassa Jim Carrey ja Quincy Jones

Salandco, CC BY-SA 4.0

Vuoden odotetuimpiin levyihin kuuluva Dawn FM aloittaa vuoden rytinällä.

”wake up at dawn tomorrow…” , näin fanejansa kiusoitteleva The Weeknd, oikealta nimeltään Abél Tesfaye, sanoi Instagramissa aiemmassa julkaisussaan. Tämän jälkeen taiteilija julkaisi teaserin, jossa paljastui, että albumilla on mukana monia tunnettuja nimiä.

Projektissa on Geniuksen tietojen mukaan Lil Wayne, Tyler, the Creator sekä Quincy Jones. Vaikuttavien esiintyjien kaarti ei pääty tähän, sillä teaserin taustalla kuuluu yhdysvaltalainen näyttelijänä ja koomikkona tunnettu Jim Carrey, jonka roolia tässä projektissa ei vielä tarkalleen tiedetä traileria lukuunottamatta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Albumeiden välissä Tesfaye on pitänyt itsensä kiireisenä. Hän on muun muassa tehnyt yhteistyönä kappaleita muiden artistien kanssa. Kappaleiden joukkoon kuuluu esimerkiksi Doja Catin levyllä vieraileminen kappaleessa You Right sekä viimeisimpänä Moth To A Flame Swedish House Mafian kanssa. Monilahjakkuus laajensi töitänsä edellisen vuoden aikana työskentelemällä myös toisena kirjoittajana HBO:n tulevalle sarjalle The Idol, jota hän kirjoittamisen lisäksi myös itse tähdittää.

Useat kuuntelijat ovat osanneet jo hieman odottaa albumia. Artisti on vihjannut sosiaalisessa mediassa useampaan otteeseen uudesta musiikistaan ja tammikuun ensimmäisenä päivänä laulaja julkaisi hänen ja luovan ohjaajansa, La Mar Taylorin kanssa käydyn keskustelun. Viesteissä hän toteaa kaiken tuntuvan tällä hetkellä kaoottiselta ja haluavansa jakaa uuden musiikkinsa koko maailman kanssa mahdollisimman pian.

Albumin julkaistaan perjantaina 7. tammikuuta. Dawn FM on näyttäisi visuaaliselta tyyliltään antavan jatkoa vuonna 2020 julkaistulle After Hours -albumille. Perjantaina levyn pystyy myös kuuntelemaan livestriiminä Amazon Musicin Twitch-kanavalla.

Alla levyn kansikuva sekä kappalelista, joka julkaistiin äskettäin artistin Instagramissa-postauksessa.

01. Dawn FM
02. Gasoline
03. How Do I Make You Love Me?
04. Take My Breath
05. Sacrifice
06. A Tale by Quincy
07. Out of Time
08. Here We Go… Again
09. Best Friends
10. Is There Someone Else?
11. Starry Eyes
12. Every Angel Is Terrifying
13. Don’t Break My Heart
14. I Heard You’re Married
15. Less Than Zero
16. Phantom Regret by Jim