The Game palaa Suomeen tuoreen Born 2 Rap -materiaalinsa kanssa

Lipunmyynti keikalle alkaa uuden albumin julkaisupäivänä.

Gangsta rapin synnynsijoilta Kalifornian Comptonista maailmanlaajuiseen suosioon noussut The Game palaa Suomeen lähes tarkalleen kaksi vuotta edellisen esiintymisensä jälkeen. Keskiviikkona 26. helmikuuta järjestettävän keikan tapahtumapaikkana toimii Helsingin The Circus.

Show tulee kuitenkin poikkeamaan selkeästi edellisestä, sillä tiedossa on paljon uutta materiaalia. Tällä viikolla The Game julkaisee yhdeksännen albuminsa Born 2 Rap, jonka on määrä olla artistin viimeinen pitkäsoitto.

The Game on aiemmin keikkaillut Suomessa kolmesti. Edellinen keikka järjestettiin The Circuksessa helmikuussa 2018, ja sitä ennen Comptonin elämää dokumentoinut ”tohtorin asianajaja” nähtiin Nosturissa 2005 ja Kaapelitehtaalla 2007.

Ennakkolippujen myynti keikalle alkaa Lippupisteessä perjantaina 29. marraskuuta kello 09.00. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.