The Day Festival palaa Kotkaan kera laajan kattauksen kotimaisia huippunimiä sekä keikkaansa asti täysin mysteerinä pysyvän yllätysartistin.
Kotkassa saadaan heinäkuussa erityistä herkkua, kun tämän hetken kiinnostavimpiin poppiin, hiphoppiin ja r&b:hen keskittyviin festareihin kuuluva The Day Festival järjestetään uudella nimellä, uutena ajankohtana ja suurempana kuin koskaan!
Festivaalin lavalle nousee jo tuttuun tyyliin laaja kattaus kotimaisen musiikkikentän ajankohtaisimpia tekijöitä meritoituneista uranuurtajista tämän hetken kiintoisimpiin nouseviin nimiin. Festivaali heittää line-uppiinsa myös ennennäkemättömän twistin, sillä yksi esiintyjistä paljastetaan vasta tämän keikan alkaessa.
Pitkän linjan tekijöitä ja nousevia nimiä
Pidemmän linjan tekijöitä edustavat vuodesta toiseen ikimuistoisia festivaalikeikkoja toimitteleva JVG, positiivisen räpin sanansaattaja Stepa sekä kotimaisen reggaen edelläkävijä ja uudistaja Jukka Poika. Lavalle nousevat myös viime vuonna loppuunmyydyille jäähallilleille esiintyneet Ibe ja Isac Elliot, sekä ennätysajassa omat hallikeikkansa loppuunmyynyt Lauri Haav.
Kotimaisen musiikin räjähdysmäisesti nousevia nimiä edustavat muun muassa debyyttialbuminsa hiljattain julkaissut Minttu, lyhyessä ajassa omistautuneen kuulijakunnan kerännyt Ellimei sekä listahistoriaa tehnyt alternative-tähti Louna0nline. Lavalla nähdään myös monia muita eturivin artisteja, kuten Ares, Averagekidluke, Melo, Mouhous, VIIVI, Jokrates, Tohtori Getto, Röge ja Tupe.
The Day Festivalin uusi aikakausi
Onnistuneesta lineupista kielii muun muassa festivaalin ennätyksellinen lipunmyynti. Festivaalia järjestävän The Day Eventsin Santeri Bremer ja Matias Mykkänen kommentoivat ennennäkemättömällä tahdilla kulkenutta lipunmyyntiä:
– Lipunmyynti on ollut ennätyksellisen vilkasta ja on ollut ilahduttavaa huomata, että jengi on ollut aikaisin liikkeellä lippukaupoilla! Tähän on vaikuttanut varmasti moni asia, kuten viikonlopun vaihto Meripäiviltä pois, sekä onnistunut, monipuolinen artistikattaus. Saadaan jälleen ennätysyleisö festareille ja alue täyteen!
Festivaali on ollut tuttu näky Kotkassa legendaaristen Kotkan Meripäivien viikonloppuna jo useita vuosia. Nyt kuudetta kertaa järjestettävä festivaali kääntää uuden sivun, ja laajentaa tapahtuman täysin omaksi kokonaisuudekseen, joka valloittaa Kotkan Kantasataman suuremmalla kahden lavan tuotannolla, kuin koskaan aiemmin festivaalin historiassa. Samalla aiemmin The Day Events Meripäivät -nimellä tunnettu festivaali vaihtaa nimenä The Day Festivaliksi.
Mystinen yllätysartisti
Kotkalaisfestivaali on myös tiettävästi ensimmäisenä rap-festivaali, jonka lavalle astelee heinäkuussa mysteeriartisti. The Day Festivalin mystery artist esiintyy festivaalin lauantaina, ja tämän henkilöllisyys pysyy täysin salaisena aina H-hetkeen asti. Yllätysartistit ovat tuttu juttu The Day Eventsin muissa tapahtumissa käyneille, mutta kotimaisella festivaalikentällä täysin uusi ilmiö:
– Ollaan pari kertaa aiemmin tehty mysteeriartistitempauksia klubitapahtumissa ja nyt haluttiin tuoda tämä konsepti myös festareille. Mysteeriartisti luo kivaa jännitystä lauantaille. Artisti selviää vasta hänen astellessaan lavalle, Bremer ja Mykkänen toteavat.
Ainoa vihje, jonka festivaali on antanut artistista, on että tämä on “yksi 2020-vuosikymmenen kuunnelluimmista ja kysytyimmistä suomalaisista artisteista”. Vaikka yllätysartisti on herättänyt spekulaatiota sosiaalisessa mediassa, saadaan lopullista paljastusta odottaa lauantaihin 11. heinäkuuta asti.
The Day Festivalin lipunmyynti on ollut nopeampaa kuin koskaan, viimeisistä lipuista omasi saat täältä!
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa