Taylor Swiftin albumi aiheutti ennennäkemättömän rynnistyksen – Spotify kaatui useilla käyttäjillä

Taylor Swift poseeraa. Taylor Swiftin albumi aiheutti ennennäkemättömän rynnistyksen!
Taylor Swift julkaisi edellisen albuminsa viime vuonna.

Taylor Swiftin albumi The Life of a Showgirl julkaistiin torstaina, ja fanien valtava ryntäys kuuntelemaan sitä kaatoi hetkellisesti Spotifyn useilla käyttäjillä.

Yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijä Taylor Swiftin uusi albumi The Life of a Showgirl on vihdoin täällä. Julkaisu sai aikaan niin valtavan kuunteluryntäyksen, että DownDetectorin mukaan yli tuhat käyttäjää raportoi ongelmia torstain ja perjantain välisenä yönä, kun fanit eli swiftiet yrittivät päästä kuuntelemaan uunituoretta levyä.

Lue myös: 50 Cent trollasi Diddyä jälleen – kirje tuomarille oli täynnä piilovitsejä ja iskuja

Ruotsissa tehty hittipaketti

Albumi on Swiftin 12. studiolevy, ja se syntyi Ruotsissa yhdessä Max Martinin ja Shellbackin kanssa. Kaksikko on ollut mukana tekemässä Swiftin aiempiakin hittejä, ja nyt kolmikko palasi yhteen The Eras Tour -kiertueen ohella.

Biisit ammentavat vaikutteita popkulttuurista ja klassikoista: Father Figure lainaa George Michaelin legendaarista kappaletta, Elizabeth Taylor on kunnianosoitus Hollywood-tähdelle ja The Fate of Ophelia pohjautuu Shakespearen Hamletiin. Levyllä on 12 raitaa, ja nimikkokappaleella vierailee Sabrina Carpenter, joka oli Swiftin lämppärinä kiertueella.

Ennätyksiä jo ennen julkaisua

Odotus oli valtava jo ennen levyn saapumista. Spotify kertoi, että The Life of a Showgirl ennakkotallennettiin yli viisi miljoonaa kertaa – enemmän kuin mikään muu albumi koskaan. Edellinen ennätys oli Swiftin oma The Tortured Poets Department.

Albumi esiteltiin ensimmäistä kertaa New Heights -podcastissa, jota juontavat Swiftin kihlattu Travis Kelce ja hänen veljensä. Jakso keräsi heti 1,3 miljoonaa katsojaa YouTubessa.

Spotifyn ongelmat ja fanien reaktiot

Kun albumi julkaistiin, Spotify ei kestänyt fanien ryntäystä. Palvelu kaatui etenkin puhelinsovelluksissa, mikä ärsytti monia swiftieitä. Sosiaalinen media täyttyi kommenteista:

– Heräsin viideltä aamulla kuuntelemaan ja Spotify kaatui. Korjatkaa tämä heti!

– Vaikka Spotify on nurin, oon silti superonnellinen. Hyvää julkaisupäivää swiftiet!

– Onko se edes Taylorin julkaisupäivä, jos Spotify ei kaadu?

Swift pysyy huipulla

Julkaisua juhlistetaan myös valkokankaalla. The Official Release Party of a Showgirl -elokuva saa ensi-iltansa tänään klo 22 ja on nähtävillä vain viikonlopun ajan. Leffassa nähdään muun muassa The Fate of Ophelia -singlen musiikkivideo ja Swiftin omia mietteitä albumista.

Taylor Swift on yksi maailman suurimmista tähdistä. Hänellä on naismuusikoista eniten listaykköseksi nousseita albumeita ja yhteensä 14 Grammy-palkintoa. Lisäksi hän on ainoa artisti, joka on voittanut Vuoden albumi -palkinnon neljä kertaa. The Eras Tour on historian menestynein kiertue, ja Suomessa Swiftin musiikkia on striimattu jo yli 400 miljoonaa kertaa.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!