Tänään tv:ssä: Tämä hittileffa toimi isona inspiraationa Mikael Gabrielille

Samuli Vauramo sai ohjeistusta ensimmäistä isoa rooliaan varten DJ Ewokilta, joka myös lainasi näyttelijälle levysoittimet tämän valmistautuessa osaansa.
Helsinki-filmi

AVA:n illan leffana toimii Tyttö sinä olet tähti.

AVA esittää tänään illan elokuvana Dome Karukosken esikoisohjauksen Tyttö sinä olet tähti, joka sai ensi-iltansa valkokankailla syksyllä 2005. Kriitikoiden ja yleisön ylistämä draamakomedia sai kotimaiselle esikoiselokuvalle sensaatiomaiset kahdeksan Jussi-ehdokkuutta, joista se voitti kaksi.

Elokuvan synopsis kuuluu näin: ”Täydellisen perheen täydellinen tytär Nelli unelmoi laulajan urasta, vaikka vanhemmat toivoisivat lapselleen lääkärin uraa. Nelli saa avukseen Sunen, hiphop-DJ:n, joka pelkää naisia, mutta on musiikkinsa suhteen ehdoton. Intohimo musiikkiin lähentää kuitenkin lahjakkaita nuoria toisiinsa enemmän kuin kummallakaan oli tarkoitus, siinä kiitetyn rakkauskomedian lähtöasetelma.”

Filkka on myös yksi Mikael Gabrielin lempielokuvista, ja se toimikin aikoinaan inspiraationa hänen omille artistihaaveilleen. MG sulki ympyrän hienosti viime syksynä, kun hän julkaisi viimeisenä singlenään ennen tauolle jäämistään kappaleen Pidä musta kii. Single on hänen oma versionsa elokuvassa kuultavasta samannimisestä laulusta, jonka esittää Pamela Tolan roolihahmo Nelli.

Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa Samuli Vauramo, Eero Milonoff, Joonas Saartamo, Mikko Leppilampi, Mikko Kouki, Jussi Nikkilä ja Elena Leeve. Lisäksi mukana on cameoita useilta kotimaisilta hiphop-artisteilta.

Tyttö sinä olet tähti esitetään AVA:lla perjantaina 8. helmikuuta klo 21. Katso traileri alta.