Synkkiin biitteihin räppäävä kanadalaisartisti Night Lovell palaa syksyllä Suomeen

Artisti nähtiin edellisen kerran Helsingin Korjaamolla muutama vuosi takaperin.

Kanadalainen rap-artisti ja tuottaja Night Lovell saapuu tulevana syksynä Euroopan kiertueellaan jälleen Suomeen. Tämän hetken seuratuimpiin underground-räppäreihin lukeutuva artisti nähtiin edellisen kerran jo ennakkoon loppuunmyydyllä keikalla Helsingin Korjaamolla vuonna 2019. Klangi oli myös mukana edellisellä kerralla, josta muisteltavaksi jäi tekemämme keikkaraportti.

Synkästä ja mystisestä soundimaailmastaan tunnetun artistin niin Euroopan kuin Pohjois-Amerikan kiertueet ovat olleet pitkälti loppuunmyytyjä. Yli 750 miljoonaa kertaa maailmanlaajuisesti Spotifyssa striimatun Night Lovellin keikat tunnetaan korkeista adrenaliinitasoista, kovasta tykityksestä ja mylvivistä yleisöistä.

Läpimurtonsa räppäri teki vuonna 2014 julkaistulla Concept Vague -mixtapella, jolla on myös tunnetuin hittisingle Dark Light. Urallaan Night Lovell on tehnyt yhteistyötä muun muassa levy-yhtiö G59:n perustajien $uicideboy$in, YouTube-sensaationa tunnetun yhdysvaltalaisartistin CORPSE:n ja Blockfesteillekin saapuvan bbno$in kanssa.

Kanadalaisartisti julkaisi toukokuussa vuonna 2021 edellisen studioalbuminsa Just Say You Don’t Care. Fanien onneksi Night Lovell on paljastanut aikovansa julkaista uuden albumin vuoden 2022 lopulla. Huhtikuussa julkaistu neljännen projektin ensimmäinen singlelohkaisu Mr. Make Her Dance sai ensimmäisen kuukauden aikana yli 10 miljoonaa kuuntelukertaa.

Tuleva Night Lovellin keikka järjestetään Helsingin Tavastia-klubilla 3. lokakuuta. Liput ikärajalliseen tapahtumaan tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 3. elokuuta klo 10.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.