Super Bowlin vaikutus näkyy myös Suomessa – Dr. Dren 2001 nousi viralliselle albumilistalle

Dr. Dre kuratoi tämänvuotisen Super Bowlin väliaikashow'n.
Pepsi

Viimeksi Dr. Dre on ollut samalla listalla vuoden 2015 Compton-albumillaan.

NFL:n loppuottelu Super Bowl pelattiin hiljattain Los Angelesin SoFi Stadiumilla, kuten useimmat jo tietävätkin. Samoin monet ovat nähneet sen väliaikashow’n, jossa esiintyivät Dr. DreSnoop Dogg, Eminem, Mary J. Blige, Kendrick Lamar ja 50 Cent.

Show onkin selkeästi kiinnostanut suomalaisia, sillä Dr. Dren toinen sooloalbumi 2001 on noussut Suomen viralliselle albumilistalle. Suomessa aiemmin ainoastaan Midprice-listalla kahden viikon ajan vuonna 2003 ollut rap-klassikko debytoi albumilistan sijalla 27.

Nimestään huolimatta Interscopen ja Dren oman Aftermathin kautta ulos tullut albumi julkaistiin syksyllä 1999. Projektin nimeksi oli aluksi tulossa Chronic 2000, mutta katkeroitunut entinen Death Row -yhtiökumppani Suge Knight teki kaikkensa päästäkseen Dren ihon alle: Death Row ehti julkaista ensin samannimisen kokoelman, joten Dre päätti nokittaa antamalla kauan odotetulle paluulevylleen nimen 2001.

Applen Dr. Dre’s 2001: The Making of a Classic -minidokumentissa tuottajamoguli kertoi, ettei alun perin halunnut itse olla lainkaan äänessä albumilla. Dren vanha yhteistyökumppani ja haamukirjoittaja The D.O.C. onnistui kuitenkin kääntämään miehen pään.

Pitkäsoiton isoimpia hittejä ovat Still D.R.E., The Next Episode ja Forgot About Dre, jotka kaikki huomioitiin väliaikashow’ssa. Super Bowlin myötä 2001 nousi USA:ssa uudestaan Billboardin Top 10 -listalle samalla kun Still D.R.E. -musiikkivideo ylitti miljardin katsomiskerran rajapyykin YouTubessa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.