Stepa ja Arppa räppäävät tuoreella singlellä – luvassa on tulevan albumin mukaisesti siistiä räppiä

Biitin takaa löytyy sooloartistinakin tunnettu Pianomies.

Sodankylää edustava suomiräpin sanataituri Stepan tuleva Siistii räppii -albumi on nyt yhden askeleen lähempänä julkaisua, sillä nyt on singlen mukaisesti tiedossa mikä on Elämän tarkoitus. Uusi elämää ylistävä kappale on tehty yhteistyössä indiemusiikkia työstävän Arpan ja tuotannon takana olevan Pianomiehen kanssa.

Ajattoman indie-folkin sanansaattaja Arppa päätyi laulaamisen sijaan räppäämään.

– Tapasin Stepan Oulun numerobaarissa oman keikan jälkeen. Stepa pyysi minua vierailemaan levylleen sillä ehdolla, etten laula, vaan räppään. Suostuin oitis, sillä Stepa lukeutuu suosikkisanoittajiini. Stepa äänitti minun osuuteni vantaalaisessa hotellihuoneessa keväällä ’22. Biisin tekeminen oli hauskaa niin kuin musiikin tekemisen kuulukin olla, Arppa hehkuttaa.

Posiitivisin mielin liikkuvilla artisteilla oli hauskaa yhteisbiisiä tehdessä.

– Minä voisin käyttää koko päivän Arpan ja Pianomiehen kehumiseen, koska molemmat ovat mahtavia tyyppejä. Kun Pianomies laittoi meille miksauksen kuunneltavaksi ja soitin siitä Arpalle, niin ensimmäinen minuutti tai kaksi meni nauraessa. Se oli tosi outoa, mutta tosi huvittavaa yhtä aikaa ja oli merkki siitä, että molemmilla oli hyvä fiilis biisistä. Toivottavasti maailma kohtelee Arppaa ja Pianomiestä hyvin, Stepa kertoo.

Stepa kertoo Elämän tarkoitus -kappaleen myötä siitä, kuinka kaikki mikä on hauskaa, on järkevää, ja painottaa kuinka leikin merkitys elämälle on ensiarvoisen tärkeää.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.