Skorpionin nouseva nimi Le Fvbelos julkaisee odotetun EP:nsä – fiiteissä IBE ja Shrty

Julius Konttinen

Levyjulkkarit järjestetään Helsingissä ja Turussa.

Skorpionille viime vuonna sainattu nuori tamperelaisartisti Le Fvbelos on saanut odotetun EP:nsä valmiiksi. Levyn nimi on Fabe, ja se julkaistaan perjantaina 13. maaliskuuta.

Vuoden 2018 tuplasinglellään Hulluks / Kauas pinnalle nousseen 18-vuotiaan Le Fvbeloksen ensimmäinen isompi kokonaisuus on raikasta urbaania poppia. Tuplasinglensä lisäksi tulokkaalta on jo kuultu kappaleet Älä sano ja Vapaana sekä vierailuja Skorpionin muiden artistien julkaisuilla. Fabe kuitenkin koostuu kokonaan ennenjulkaisemattomasta materiaalista.

Projektin vastaavana tuottajana on toiminut Alexander Clifford, joka on tehnyt biitit kolmeen kappaleeseen. Loput ovat My Friend Marlan ja GoodJobLarryn kädenjälkeä. Fiiteistä vastaavat IBE ja Shrty, ja jälkimmäisen kanssa tehdystä raidasta on tulossa videokin.

Levyjulkkarit EP:lle järjestetään kahdessa kaupungissa. Ne eivät kuitenkaan ole ainostaan Le Fvbeloksen levyjulkkarit, sillä tuplalevyjulkkareissa juhlitaan samalla Cavallini & Shrty -kaksikon tuoretta 10/10 -esikoisalbumia. Ensimmäiset tuplalevyjulkkarit järjestetään Turun Yökerho Studiossa perjantaina 27. maaliskuuta ja toiset Helsingin Korjaamolla lauantaina 4. huhtikuuta.

Le Fvbelos jatkaa tuplalinjalla elokuun Blockfesteilläkin, sillä artisti nähdään Ratinassa paitsi ensimmäisellä omalla keikallaan niin myös osana GoodJobLarryn erikoiskeikkaa. Le Fvbelos on aiemmin keikkaillut tapahtumassa viimevuotisen Rare Special -keikan yhteydessä.

Faben kannen ja kappalelistan näet alta. Toistaiseksi ei ole tiedossa julkaistaanko EP:stä fyysistä painosta.

1. Paljon sanottavaa
2. Ota rauhassa ft. IBE
3. Kokonaan
4. Sunkaa
5. Hiljaa ft. Shrty