Tavastia, Bottan ravintolat ja Valkoinen Sali ovat ensimmäisinä Suomessa suorittaneet kansainvälisen turvallisemman tilan sertifikaatin.
Sateenkaariyhteisön jäsenet kertovat kokevansa turvattomuutta suomalaisessa yöelämässä, ja Pride-tapahtumiin on kohdistunut vihatekoja. Nyt kolme helsinkiläistä toimijaa – Tavastia, Bottan ravintolat ja Valkoinen Sali – on ensimmäisinä Suomessa suorittanut kansainvälisen SIGBI-sertifikaatin, joka velvoittaa ravintolat ja tapahtumatilat luomaan turvallisempia ympäristöjä LGBTQIA+-yhteisölle.
Sertifikaatin tuo Suomeen Sinebrychoffin omistama oluttuotemerkki Brooklyn Brewery, jolle yhdenvertaisuustyö on myös osa brändinrakennusta. Panimon yhteistyö sertifikaatin lanseeranneen Stonewall Inn Gives Back Initiative -järjestön kanssa alkoi vuonna 2017, ja viime vuonna se lahjoitti 20 000 euroa Seta ry:lle.
Järjestön takana on newyorkilainen Stonewall Inn, josta modernin Pride-liikkeen katsotaan saaneen alkunsa vuonna 1969, kun ravintolan asiakkaat puolustivat LGBTQIA+-oikeuksia poliisiratsian yhteydessä. Vuonna 2022 lanseerattu sertifikaatti on tähän asti ollut käytössä vain kolmessa muussa Euroopan maassa: Italiassa, Tanskassa ja Britanniassa.
Lue myös: Turvallinen tila puuttuu – mitä suomalaiselle klubikulttuurille on tapahtunut?
Sertifikaatin saaminen edellyttää kymmenen kriteerin täyttämistä. Niihin lukeutuvat henkilökunnan inklusiivisuuskoulutus, LGBTQIA+-organisaatioiden tukeminen ja sukupuolineutraalien wc-tilojen tarjoaminen. Brooklyn Breweryn edustaja Niko Järvimäki korostaa, että suomalaiset pilottitilat ovat olleet keskeisiä prosessin muotoilussa.
– Sertifioinnin Suomeen tuomisessa ensisijaisen tärkeässä roolissa ovat olleet meidän pilottiravintolat, jotka ovat olleet alusta asti innoissaan mukana ja auttaneet siinä, miltä prosessi näyttää Suomessa, Järvimäki sanoo.
Järjestön perustaja Stacy Lentz kuvaa sertifikaattia osaksi laajempaa kansainvälistä liikehdintää.
– Aikana, jolloin monet yhteisöt kohtaavat jakautumista ja pelkoa, turvallisten tilojen luominen lähettää voimakkaan viestin: olet tervetullut tänne, sinua arvostetaan ja et ole yksin, Lentz toteaa.
Ensimmäisten suorittajien joukossa Bottan ravintoloilla on jo entuudestaan pitkä historia – seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattuja tapahtumia on järjestetty 1980-luvulta lähtien. Toimitusjohtaja Tomi Söderströmin mukaan prosessi on vienyt työtä askel eteenpäin.
– Turvallisemman tilan SIGBI-sertifikaatti auttaa meitä kehittämään ravintoloitamme entistäkin paremmiksi paikoiksi, joissa sekä asiakkaat että henkilökunta voivat tuntea olonsa tervetulleiksi ja turvallisiksi, Söderström sanoo.
SIGBI-sertifikaatti lanseerataan Suomessa Pride-kuukauden aloittavissa bileissä lauantaina 6. kesäkuuta Tavastialla. Tapahtuma on avoin kaikille.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa