Shakkii-duo otti askeleen tulevaan – uudella sinkulla kerrotaan mopoilun huveista

Max Steffansson

Aksimin ja Joosu J:n perustamaa yhtyettä kuultiin viimeksi vuoden alussa.

PME Recordsille sainattu Shakkii-duo palasi viime viikolla uuden Punaiset siivet -singlen kanssa. Tikkakoskelta kotoisin olevan Aksimin ja jyväskyläläisen Joosu J:n perustamaa yhtyettä kuultiin viimeksi vuoden alussa, kun uutisoimamme Kirahvi EP julkaistiin.

Tulevana perjantaina Helsingin Allas Sea Poolilla ennen Gettomasaa esiintyvän kokoonpanon uudessa sinkussa yhdistyy tyynen rosoinen biitti, jonka päälle on kuvailtu itsevarmasti mopoilun huveista kertovaa tarinaa muille kuultavaksi. Viime viikon keskiviikkona julkaistu biisi on duon ensimmäinen askel tulevaan sitten viime EP-levyn – nähtäväksi jää, mitä seuraavaksi tulee.

Uusin teos tehtiin pitkän linjan musiikkituottajana toimineen Aksimin studiolla.

– Aloin askartelemaan tätä biittiä vähän vahingossa samalla kun mulla oli sessarit Berat ja Blerim Cemilin (Boyat) kanssa. Äijille tietysti ropisee krediittiä koska kaikki mestoilla olleet vaikuttaa aina jollain tapaa, esim. joitain sävelkulkuja tarttui lauluihin, joita kirjottelin myöhemmin Joosuan kanssa. Sointupalaset on mun ja Jon Nguyenin kitarasta, Aksim kertoo.

Alta voit katsoa Max Steffanssonin tekemän musiikkivideon, jossa on päästy mopoilun pariin.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.