Serafiina julkaisi uuden singlen ”Joutomaa”, joka sai inspiraationsa ystävän tauluista. Katkeransuloinen kappale huokuu 90-luvun suomirockin vivahteita ja on jo kerännyt huomiota somessa.
Serafiina on julkaissut uuden singlensä Joutomaa, joka ilmestyi 15. elokuuta. Kappale syntyi ystävän tauluista saadusta inspiraatiosta ja huokuu 90-luvun suomirockin vivahteita. Samalla se jatkaa artistin vahvaa ja tunnistettavaa linjaa, jota hän on rakentanut debyytistään Hullu (2022) lähtien.
Monipuolinen artisti ja biisinkirjoittaja
Debyyttinsä jälkeen Serafiina on tehnyt yhteistyötä muun muassa Aaro630:n, Mikael Laurentin, Noton, Kaipin sekä Pedron kanssa. Lisäksi hän on noussut kysytyksi biisinkirjoittajaksi ja ollut mukana tekemässä kappaleita esimerkiksi Jaakko Kullalle, Safiralle, Emmalle, Nuppu Oinaalle ja Alina Burnetille.
Emman kappale Hupsista, johon Serafiina osallistui kirjoittajana, ylitti vuonna 2025 kahden miljoonan kuuntelun rajan.
Uusi single syntyi taiteen inspiroimana
Serafiina kertoo kappaleen idean syntyneen ystävänsä taiteesta:
– Mun ystävä maalasi kesällä joutomaa-aiheisia tauluja. Sain siitä idean, että jonkun sydän voi myöskin olla joutomaa.
Hän kuvailee kappaleen tarinaa katkeransuloiseksi:
– Sellaisen ihmisen kanssa suhde tuntuu vaikealta, koska rakkaus tuntuu enää vain pinnalliselta. Toinen osapuoli yrittää kaikkensa elvyttääkseen kuihtuneen suhteen, mikä on tosi katkeransuloista – kaunista ja surullista yhtä aikaa.
Tuotanto ja tyyli
Joutomaa-singlen tuotannosta vastaa Kris, jonka kädenjälkeä on kuultu monilla kotimaisilla nimillä kuten Tupella, Jaakko Kullalla ja Mikael Laurentilla. Sanoituksista vastaavat Serafiina eli Senni Honkanen, Mico Pellikka ja Luka Bo Lemström, ja miksauksesta sekä masteroinnista Kristian Seppälä.
Kappaleessa on kuultavissa vivahteita 90-luvun suomirockista, ja se on jo kerännyt runsaasti positiivista palautetta TikTokissa.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!