Sekoitus heleää hyperpoppia ja räppiä: Nelma U julkaisee toisen albuminsa

Julius Konttinen

Skorpionille kiinnitetty artisti palaa takaisin koulun penkille tulevalla albumillaan.

Nelma U julkaisi tänään Vol.2 – Takaisin kouluun – albuminsa, joka esittelee nuoren tekijän panoksen suomalaisen pop-kulttuurin uudistamisessa.

Levyä kuvaillaan heleäksi, hyperpoppia, räppiä ja ambientia sekoittelevaksi kokonaisuudeksi, jossa piilee kevyen soinnin takana myös painavia tunteita. Nelma U laulaa kaupunkilaisnuoren arjesta, lähettäen kuulijan samalla kuitenkin kauas matkoille.

– Tää albumi on ollut pitkään teossa, periaatteessa melkein kaksi vuotta. Tähän mennessä tää on rankin musiikkiprojekti mitä oon tehnyt. Kävin päivätöissä, hoidin mun uutta koiranpentua ja iltaisin olin studiolla. Onneksi tuotin levyn parhaiden mahdollisten ihmisten kanssa ja tekeminen oli tosi mukavaa ja saumatonta, artisti kuvailee.

Albumin nimi tuli kappaleesta, joka ei loppujen lopuski päätynyt levylle mukaan.

– Julkaisematon kappale olisi kertonut ajatuksista, kun jää lukioon eikä valmistu ajallaan. Valmistuin kuitenkin viime keväänä ja sitten biisi ei tuntunut enää ajankohtaiselta. Lause toimii kuitenkin nimenä tosi hyvin ja se sai uuden merkityksen, kun menin töihin syksyllä.

Tuottajina laulajan itsensä lisäksi levyllä ovat olleet Matti Ahopelto, Torch Arts, My Friend Marla ja Miikka Koivisto. Albumin valmistumisesta ja biiseistä artistilla on varma ja hyvä fiilis.

– Voin sanoa että se sitoo sisäänsä kaiken mitä oon halunnut tehdä musiikillisesti viimeisen parin vuoden aikana. Levyltä kuuluu hyvin se että millaista musiikkia kuuntelen ja arvostan. Halusin jatkaa siitä mihin jäin Nelma U, vol. 1 –levyn kanssa. Levy tiivistää tietyn aikakauden ja menneisyyden haamut mun elämässä, katsoen silti tulevaisuuteen. Aiheet on mulle edelleen tosi ajankohtaisia, uskon että monille muillekin. Halusin tehdä tarttuvia popkappaleita, joita en malta odottaa esittää kesän keikoilla, hän kertoo.

Albumille tulee myös visuaalit joista artisti on innoissaan. Myös artistin omat suosikkikappaleet ovat selvillä.

–Tää on ollut tosi siisti projekti ja visuaalit on hauskat! Mä tykkään Aaltojen kuohut biisin lisäksi tällä hetkellä GT ja Mansikka Marja -biiseistä myös, Nelma U kertoo tiedotteessa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.