ScHoolboy Q on palannut – uutta albumia enteilee single Numb Numb Juice

Spotify

Kappaleelle julkaistiin myös video.

ScHoolboy Q on julkaissut pitkän odotuksen päätteeksi uutta materiaalia. Top Dawg Entertainment -artistin uusin julkaisu on kappale nimeltään Numb Numb Juice, joka saapui suoratoistopalveluihin viime yönä.

Ihan puskista ScHoolboy Q:n paluu ei tullut, sillä rap-artisti kiusoitteli seuraajiaan sosiaalisessa mediassa jo alkuviikosta. Eilen hän jakoi postauksen studiolta.

https://www.instagram.com/p/Bu7KVT_nho6/

Hieman alle kaksiminuuttinen raita on todennäköisesti ensimmäinen singlelohkaisu ScHoolboy Q:n kolmannelta major label -albumilta. Levy oli TDE:n Anthony ”Top Dawg” Tiffithin mukaan 90 tai 95 prosenttisesti valmis jo viime kesänä. Toistaiseksi sille ei ole kuitenkaan annettu julkaisupäivämäärää.

Black Hippy -kollektiivin Kendrick Lamarin, Jay Rockin ja Ab-Soulin kanssa muodostava ScHoolboy Q julkaisi edellisen pitkäsoittonsa Blank Face LP:n vuonna 2016. Tuolloin saksalaissyntyinen artisti nousi ensimmäisen viikon numeroillaan Billboard 200 -listan toiselle sijalle. Sittemmin kultalevyrajan rikkoneella albumilla kuultiin fiittaajina nimiä kuten Kanye West, Jadakiss, Vince Staples, E-40, SZAMiguel ja Tha Dogg Pound.

Suomessa ScHoolboy Q on keikkaillut kahdesti, viimeeksi syksyllä 2016. Ota uusi träkki visuaaleineen haltuun alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.