Ruisrock vahvistaa artistikattaustaan – Playboi Carti ja The Kid LAROI saapuvat Ruissaloon

Henry Hwu

Heinäkuussa tapahtuvan festivaalin rap-kattaus laajenee entisestään.

Tämän vuoden Ruisrockin lineup jatkaa täydentämistään ja mukana on niin ulkomaisia kuin kotimaisia artisteja. Aikaisemmin uutisoimme, kun yhdysvaltalainen megatähti Megan Thee Stallion sekä kotimaiset Jesse Markin, F, Louie Blue, Pyhimys, Evelina, jambo ja william kiinnitettiin esiintyjiin.

Nyt esiintyjäkattaukseen on kiinnitetty isoja kansainvälisiä artisteja, kuten muun muassa yhdysvaltalaisartisti Playboi Carti, Australiasta kansainväliseen suosioon ponnistanut The Kid LAROI sekä Samma gamma vanliga -jättihitistä tuttu ruotsalalaisräppäri A36.

Kansainvälisten artistien lisäksi kotimaiseen rivistöön julkaistiin myös lisää artisteja, joita ovat muun muassa ibeSexmane sekä NCO.

Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä Playboi Carti on tällä hetkellä yksi kuumimmista rap-skenen nimistä. Toissavuonna julkaistu Die Lit -debyyttialbumin jälkeinen Whole Lotta Red -albumi vahvisti entisestään jo kulttimaineen saaneen artistin mainetta kokeellisen hiphopin tienraivaajana. Tuoreimpien tietojen mukaan uutta Narcissist-nimistä levyä on povattu tälle vuodelle.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Ruisrockiin on vielä luvassa kevään aikana lisää artistijulkistuksia. Festivaali järjestetään Turun Ruissalossa  8.-10. heinäkuuta 2022. Liput tapahtumaan myy Tiketti.