Roxette Suomeen uudessa kokoonpanossa – solistina ruotsalaislegenda Lena Philipsson

Roxette-yhtyeen keulahahmot. Roxette Suomeen jälleen!
Roxetten uusi keulahahmo on Lena Philipsson.

Roxette Suomeen marraskuussa! Uudistunut kokoonpano nähdään Veikkaus Arenalla osana maailmanlaajuista Roxette In Concert -kiertuetta.

Ruotsalainen popsuuruus Roxette konsertoi Helsingissä sunnuntaina 9. marraskuuta osana maailmankiertuettaan Roxette In Concert. Veikkaus Arenalla järjestettävä konsertti tuo lavalle yhtyeen klassikkohittejä sekä uuden kokoonpanon, jonka keulahahmona loistaa Lena Philipsson. Liput tulevat myyntiin perjantaina 8. elokuuta Ticketmasterissa.

Lue myös: Bob Dylan tuo kiertueensa Veikkaus Arenalle – puhelinvapaa konsertti tulossa

Gessle kokosi Roxetten uudelleen

Roxette jäi keikkatauolle vuonna 2016, jolloin yhtye hyvästeli faninsa konserteissa, joita pidettiin pitkään sen viimeisinä. Tänä vuonna Per Gessle on koonnut yhtyeen uudelleen ja lähtenyt kiertueelle yhdessä alkuperäisjäsenten Clarence Öfwermanin ja Jonas Isacssonin kanssa. Solistiksi on liittynyt Lena Philipsson, jonka läpimurtohitti Kärleken är evig on Gesslen ja Torgny Söderbergin sävellys.

– Kiertueen ensimmäinen osa on ollut valtavan tunteikas ja voimakas kokemus. On ollut upeaa kohdata fanit uudelleen ja tuoda Roxetten musiikki takaisin lavalle. Marie on ja pysyy korvaamattomana, mutta olen onnekas saatuanii rinnalleni upeaäänisen Lena Philipssonin, joka on loistava esiintyjä ja yksi Ruotsin suurimmista tähdistä, kertoo Per Gessle.

Maailmankiertue käynnistyi Etelä-Afrikasta

Roxette In Concert -kiertue käynnistyi keväällä Etelä-Afrikasta ja jatkui Australiaan, joissa tunnelma oli sähköinen monikymmentuhatpäisten yleisöjen laulaessa mukana yhtyeen tunnetuimpia kappaleita. Kesällä Roxette on esiintynyt isoilla festivaaleilla ympäri Eurooppaa. Syksyllä vuorossa ovat areenakeikat, joista yksi nähdään Helsingissä.

– Koko kiertueen alku on ollut mieletön! Yhteistyö Perin kanssa ja näiden ikonisten kappaleiden esittäminen on ollut silkkaa iloa. Odotan innolla, mitä kaikkea on vielä luvassa, sanoo Lena Philipsson.

Marie Fredrikssonin perintö elää

Roxetten aiemman solistin Marie Fredrikssonin kuolemasta on kulunut viisi vuotta. Hänen muistonsa ja vaikutuksensa elävät vahvasti yhtyeen musiikissa, joka soi yhä laajasti eri medioissa ja sukupolvien keskuudessa.

Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa It Must Have Been Love, Listen To Your Heart, The Look, Spending My Time ja Joyride.

Suomessa Roxette nähtiin viimeksi kesällä 2025 Pori Jazz -festivaaleilla.

Lue päivän ajankohtaisimmat musiikkiuutiset ja pysy ajan tasalla!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Live Nation Finland (@livenationfi) jakama julkaisu