Rosa Costen debyytti-EP on tutkiskelevaa ja lämmintä R&B:tä pohjoisesta

Milja Laakso

PME:n tulokasartisti rakentaa suomalaisen R&B:n kivijalkaa yhdessä KähinäPaten kanssa.

Koskettavalla musta-singlellään alkuvuonna vakuuttanut rovaniemeläinen Rosa Coste on julkaissut ole varovainen EP -debyyttinsä. Omakustanteena ilmestyneen kappaleen jälkeen tulokas löysi oman paikkansa PME Recordsilta, joka toimii projektin julkaisijana.

Yhteistyökumppanina kuuden kappaleen mittaisella EP:llä on ollut KähinäPate, joka toimi projektin vastaavana tuottajana. KähinäPaten versen lisäksi afrobeatsiin nojaavalla kesken-singlelohkaisulla kuullaan Rosan ”Suomen Thundercatiksi” kuvaileman Albert Tokkolan soittama bassolinja. Biittejä kokonaisuudelle toimittivat KähinäPaten ohella R0ZV0 ja JXM Beats. Masteroinnista vastaa oululaisesta En kiellä enkä myönnä -kokoonpanosta tuttu Tatu A.

– Oon ylpeä, että näin kaunis EP saatiin aikaan pohjoisessa, meidän omalla porukalla. Se syntyi tosi luonnollisesti, ei ollu pusertamista tai väkisin vääntämistä. Meillä oli hauskaa ja nautittiin uudenlaisen genren tekemisestä – Kähinä ja mie molemmat. Kaikki biisit istui sopivasti omille paikoilleen eikä tarvinnut yhtään pohtia mitkä biisit menee EP:lle ja mitkä ei. Yksi biisi kerrallaan, sen sijaan että ois suunniteltu sinkut ja EP etukäteen, Rosa kertoo.

– EP lähti liikkeelle itse asiassa jo meidän ekoilla studiosessareilla, jolloin ihailtiin tuota R0ZV0n lähettämää hiukset-biittiä. Biisinä musta oli kuitenkin ensimmäinen, joka niistä syntyi. Kun tajuttiin miten hieno siitä saatiin, alettiin vauhdilla tekemään muitakin biisejä, Rosa lisää.

Modernin R&B:n äänimaisemissa seikkailevalta kokonaisuudelta löytyy paljon itsetutkiskelevia ja voimaannuttavia aiheita. Tärkeimmäksi kappaleeksi artisti nostaa juuri hiukset-nimisen raidan, jolla käsitellään nuoren afrosuomalaisen kokemuksia. Voimakkaat sanat nostivat pintaan jotain, jota hän ei osannut odottaa lainkaan.

– En tarkoita sanoja tai soundia suoranaisesti, vaan sitä tunnereaktiota mitä minun oma teksti minussa itsessäni sai aikaan. Se oli kuin jokin sisäinen terapeutti olisi ojentanut diagnoosin lapsuuden ajatuksista. En tiennyt, että tämä asia vaivasi minua näin paljon, mikä on myös huolestuttavaa – kuinka syvälle olen nuo kokemukset oikein haudannut? Rosa pohtii.

Taitavalle lauluntekijälle tekstit ovatkin erityisen tärkeä osa musiikkia. Omasta elämästä kumpuavien kappaleiden tematiikkaa on ajateltu myös suomalaisen musiikin representaatioiden kautta.

– EP:n jokaisessa biisissä on jotain mitä haluan sanoa ja minkä koen jääneen sanomatta suomalaisessa musiikissa. Soundia voi jokainen kuunnella ja tulkita itse, mutta toivon, että kuunnellessa huomioidaan minun tekstit myös.

Rosa Costen oppeihin kuuluu että töitä kannattaa tehdä aina vähän enemmän kuin viereinen kaveri.

Milja Laakso

Rosa kertoo halunneensa esiintyä ja laulaa niin kauan kuin muistaa. Hän rakastui esiintymiseen heti ensimmäisten ala-asteella tapahtuneiden bändivetojen jälkeen. Ensimmäiset lyriikat syntyivät kakkos-kolmosluokalla ja ovat edelleen tallessa. Vuonna 2014 alkoivat soolokeikat.

– Ajatus artistiurasta konkretisoitui, kun pysähdyin 2018 Barcelonassa asuessani miettimään, että päätänkö nyt tehdä tätä musiikkia oikeasti vai haaveilenko tästä koko elämän. Päätin, ja sen jälkeen kaikki ottamani askeleet on johtanut tähän pisteeseen – joko alitajuntaisesti tai tietoisesti, Rosa sanoo.

Inspiraation lähteenä päättäväiselle artistille toimivat ihmiset, jotka toteuttavat itseään rehellisesti, ottavat vastuun omista tekemisistään, eivätkä seuraa muita. Äidin ja läheisten ystäviensä lisäksi Rosa nostaa esiin musiikilliset esikuvansa J. Karjalaisen, Lauryn Hillin ja Kendrick Lamarin.

– He eivät ota musiikkia itsestäänselvyytenä vaan arvostavat sitä ja luovat taidetta omilla ehdoillaan.

– En rehellisesti tiedä onko suomalaista R&B:tä olemassa vielä – ainakaan niin paljoa, että sitä voisi kutsua genreksi. Paljon on toki kopioitu muualta, silloin se on minun mielestä suomennettua jenkki-R&B:tä eikä suomalaista R&B:tä. Mutta kyllä tämä tästä herää vielä.

Suomalaiselta musiikkikentältä lähes kokonaan puuttunut R&B onkin vihdoin saamassa ansaitsemaansa jalansijaa. ole varovainen EP on loistava esimerkki siitä, miltä se voi parhaimmillaan kuulostaa.

– Tää debyytti-EP:n julkaisu on mulle tosi iso juttu ja oon tosi onnellinen, että sain tän vihdoin valmiiksi. Toivon, että se herättää jotain tunteita tai ajatuksia – tykätä siitä ei tarvi, Rosa päättää.

Kuuntele ole varovainen EP alta. Rosa Costen ensimmäiset klubikeikat EP:n tiimoilta järjestetään lokakuussa Tampereella, Turussa ja Helsingissä.