RONNIE sai näyttävän videon ADRENALINE-träkilleen – uusi EP tippuu kesäkuun lopussa

Vimugraphy

Tulokkaan uusi video on loppuun asti hiottu kokonaisuus.

Viime vuonna shadowboxing -EP:n julkaissut RONNIE on noussut yhdeksi tämän hetken kiinnostavimmista tulokkaista kotimaisen urbaanin musiikin kentällä. Tammikuussa englanninkieliseltä artistilta kuultiin single FOREXXX yhdessä TheoFuegon kanssa, ja maaliskuussa saagaa jatkoi ADRENALINE, jolla fiittaavat Sideshow ja IBE.

Nyt kappale on useamman kuukauden viiveellä saanut tuekseen visuaalit. Odotus on selkeästi kannattanut, sillä lopputulos ei kalpene tippaakaan isojen lafkojen artistien tuotoksille.

Uuttakin materiaalia on tulossa, sillä RONNIE julkaisee uuden EP:n tässä kuussa. Projekti kulkee nimellä Frostbite EP, ja se saapuu suoratoistopalveluihin torstaina 27. kesäkuuta.

Tsekkaa musiikkivideo alta. Ohjauksesta vastaa Rasmus Purola, joka on aiemmin ohjannut muun muassa IBE:n iClout-hitille videon.

RONNIE – ADRENALINE ft. SIDESHOW & IBE from Bajo Helsinki on Vimeo.