Rakkaus on sokea on ärsyttävin ja tarttuvin biisi pitkään aikaan – Roope Salminen kuvailee yhtyeen paluusinglen

Rakkaus on sokea -promokuvassa Senni ja Roope Salminen
Roope Salmisen ja Koirien paluusinglellä vierailee pop-tulokas Senni.
Aaro Ristola

Roope Salminen & Koirat tekee paluun yli vuoden tauon jälkeen uudella singlellä Rakkaus on sokea. Kappaleella kuullaan myös pop-tulokas Senni, ja yhtye lupaa biisin olevan vastustamattoman tarttuva.

Roope Salminen & Koirat polkaisee syksyn käyntiin uudella singlejulkaisulla Rakkaus on sokea. Mukana kappaleella on pop-tulokas Senni, jonka herkkä ja heleä tulkinta tuo biisiin oman sävynsä. Yhtye kuvailee uutuusbiisiä vastustamattomaksi pop-renkutukseksi.

Lue myös: Nää pirut on mun kavereit – Costee avaa uuden levynsä teemoja

Inspiraatio arvaamattomista parisuhteista

– Meille ehdotettiin Rakkaus on sokea -nimistä kertsiä. Lähdin heti kirjoittamaan kaikista niistä pariskunnista, joiden oon veikannut eroavan ja jotka edelleen porskuttavat rakastuneina, vaikka ulkopuoliset eivät ymmärrä mitä he toisissaan näkevät. Lopputuloksena on Koirien ärsyttävin ja tarttuvin biisi pitkään aikaan, Roope Salminen kertoo.

Kertosäe on syntynyt Senni Rantasen, Joni Rahkolan ja Kalle Mäkipellon käsistä. Sen ympärille bändi kirjoitti Olli Äkrään ja Kyösti Salokorven kanssa kesän aikana rakkauslaulun kaikille niille, jotka eivät usko rakkauden sokeuteen.

Bändin paluu yli vuoden tauon jälkeen

Tarttuvaa kertosäettä maustetaan koko kahdeksanhenkisen kokoonpanon voimin. Biisillä kuullaan nuotiokitaroita, mandoliinia ja rautalankasooloja. Kyseessä on bändin ensimmäinen singlejulkaisu yli vuoteen.

Roope Salminen & Koirat tunnetaan useista hiteistään, kuten Madafakin darra (feat. Ida Paul) ja Sen pituinen se (feat. Kiki). Yhtye juhlii 15-vuotista uraansa Helsingin Club Stadionilla 5. joulukuuta, ja juhlakiertue jatkuu koko ensi vuoden ajan.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!