Rähinä Live ei toteudu tänä vuonna – itsenäisyyspäivän viikonloppuun kuuluu silti uniikki annos Rähinää

Maaliskuussa yhteissinglen Roope Salmisen kanssa julkaisseen Uniikin yhteistyökumppanina toimii tällä kertaa TUULI.
Joonagraphics

Uniikki julkaisi kirjansa lisäksi uutta musiikkia.

Perinteinen Rähinä Live jää vuonna 2020 väliin koronarajoitusten takia, mutta jotain spessua RR-leirin suunnalta on sentään samalle viikonlopulle tarjolla. Rähinän perustajajäseniin lukeutuva Uniikki on nimittäin saanut ulos kaksi bränikkää julkaisua: oman kirjan sekä uuden kappaleen nimeltä Ehjää.

Kappale on Uniikin ensimmäinen soolojulkaisu viimevuotisen Hevosii-singlen jälkeen. Sillä helsinkiläisartisti palaa viime vuosien hittiensä henkilökohtaisiin tunnelmiin viestiessään että vaikeista ajoista huolimatta aina on toivoa.

– Koen että tämä biisi on tällaisen paskan vuoden jälkeen monelle samanlainen kuin tuo kirja eli sellainen mistä voi saada voimaantumisen fiilistä ja hyvää vaibia. Vaikka nyt joudutaan olemaan fyysisesti erossa toisistamme niin koetaan henkisesti olevamme toisiamme lähellä ja pidetään toisiamme kasassa, Uniikki avaa.

Kappaleen tuottajana on toiminut Kiro ja Uniikin ohella sillä on äänessä artisti-vloggaaja TUULI. Kaksikko nähdään ensi  Farmi Suomi -realitysarjassa, jonka kautta heidän yhteistyönsäkin sai alkunsa Uniikin vakuututtua kuvauksissa laulajan äänestä.

Uniikki kertoo viime aikoina kuunnelleensa useita muitakin nousevia nimiä. Erikseen hän mainitsee iben, williamin ja Pihlajan, joiden tuoreita pitkäsoittoja hän pitää todella onnistuneina.

– Noista jokaisen kanssa olisi kova tehdä musaa!

Hiljattain Uniikki järjesti Klangin pyynnöstä paremmuusjärjestykseen omat sooloalbuminsa, joista viimeisin on vuodelta 2015. Enteileekö tuore single uutta soololevyä Kapasiteettiyksikön ainoalta soolouralle lähteneeltä jäseneltä?

– No mitään isompaa albumikokonaisuutta ei olla vielä sen enempää suunniteltu, mutta olen ollut studiossa ja biisejä alkaa olemaan valmiina. Julkaisutahti tulee olemaan kovempi ensi vuonna!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.