Placebo saapuu Helsinkiin 30-vuotisjuhlakiertueellaan ja esittää harvinaisia kappaleita uransa alkuvaiheilta.
Vaihtoehtorock-yhtye Placebo saapuu Suomeen osana 30-vuotisjuhlakiertuettaan ja esiintyy Helsingin Veikkaus Arenalla sunnuntaina 18. lokakuuta 2026. Kiertue juhlistaa yhtyeen uraa sekä kesäkuussa julkaistavaa Placebo RE:CREATED -albumia. Liput konserttiin tulevat myyntiin Ticketmasterissa perjantaina 27. maaliskuuta klo 11.00, ja ennakkomyynti alkaa keskiviikkona 25. maaliskuuta.
Syyskuussa käynnistyvä juhlakiertue kattaa lähes neljäkymmentä konserttia Iso-Britanniassa ja Euroopassa. Portugalista alkavalla kiertueella Placebo esittää kappaleita kahdelta ensimmäiseltä albumiltaan, Placebolta ja Without You I’m Nothingilta, mukaan lukien biisejä, joita ei ole kuultu livenä yli 20 vuoteen.
Yhtyeen vuonna 1996 julkaistu debyyttialbumi Placebo täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Albumi erottui aikanaan brittipopin valtavirrasta käsittelemällä avoimesti muun muassa seksuaalisuutta, androgyynisyyttä, riippuvuutta ja ulkopuolisuuden kokemusta, ja se nosti yhtyeen nopeasti yhdeksi sukupolvensa omaleimaisimmista nimistä.
Lue myös: Progressiivisen rockin jättiläinen saapuu Helsinkiin – Rush juhlistaa 50-vuotista taivaltaan
Juhlavuoden kunniaksi yhtye julkaisee 19. kesäkuuta uuden version esikoisalbumistaan. Placebo RE:CREATED sisältää kaikki alkuperäisen albumin kappaleet uudelleen tehtyinä sekä kaksi bonusraitaa. Mukana ovat muun muassa singlet Nancy Boy ja 36 Degrees.
Yhtye kuvailee uudelleenjulkaisua ohjaajan versioksi.
– Uudelleen julkaistu Placebo RE:CREATED on kuin eräänlainen ohjaajan versio, director’s cut.
Yhtyeen mukaan työ ei alkanut tyhjästä.
– Emme lähteneet nollasta vaan palasimme alkuperäisiin masternauhoihin ja toimme biiseihin sen, mitä 30 vuotta näiden kappaleiden soittaminen livenä on niihin tuonut.
Yhtye kertoo, ettei alkuvaiheessa ollut vielä riittävää osaamista.
– Kun teimme ensimmäisen albumin, meillä ei ollut vielä kokemusta tai studio-osaamista, joiden avulla olisimme voineet täysin välittää mielessämme olevaa.
Vuosien myötä kappaleet ovat muuttuneet lavalla.
– Vuosien varrella kappaleet alkoivat elää omaa elämäänsä lavalla; ne kasvoivat, kehittyivät ja tavallaan täydensivät itseään, yhtye kertoo.
Uudelleenjulkaisun ovat toteuttaneet Brian Molko ja Rob Kirwan, ja miksauksesta vastaa Adam Noble. Albumi tulee ennakkotilattavaksi keskiviikkona 18. maaliskuuta useissa fyysisissä formaateissa.
Placebo esiintyi Suomessa viimeksi vuonna 2022.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa