Pimu julkaisi uuden singlensä Sieluun sattuu yhdessä Ellaellan, Perlian ja Ämbön kanssa. Kappale käsittelee maailmantuskaa ja yhdessä tekemisen voimaa, tuoden lohtua ja toivoa epävarmaan aikaan.
Tunteikas tarinankertoja Pimu julkaisi perjantaina 31. lokakuuta uuden singlensä Sieluun sattuu yhdessä artistien Ellaellan, Perlian ja Ämbön kanssa. Eteerinen kappale on Pimun sanoittama, ja sen sävellys on syntynyt yhteistyössä Pimun, tuottaja Topi Kilpisen sekä laulusovituksesta vastanneen Lilja Lundénin kanssa. Kyseessä on viides single Pimun tulevalta albumilta Ida, jonka jokainen kappale rakentaa oman elokuvallisen maailmansa.
Lue myös: Pehmeää suomi-indietä – Ellaella palaa ääneen rakkauden ja toivon teemoin
Yhdessä tekemisen voimaa
Pimu kuvaa Sieluun sattuu -kappaletta henkilökohtaiseksi teokseksi, joka heijastaa maailman epävakaan tilan herättämiä tunteita.
– Tää on mulle tärkeä kappale, joka reflektoi sitä, kuinka tän maailman epävakaa tila sekä raskas uutistulva vaikuttaa sekä muhun, mutta varmasti myös moneen muuhun. Laulussa lauletaan ”en mä voi yksin maailmaa pelastaa” ja siksi onkin niin erityistä, että tässä on mukana ihanat ellaella, Perlia ja ÄmbÖ, joiden kanssa on ollut aivan super helppoa ja sydäntä lämmittävää työskennellä. Liljan ja Topin taidokkuus ja panostus biisiin ansaitsee myös hehkutusta. Mikä porukka ja yhdessä tekemisen ilo!
Ellaella kertoo työskentelyn olleen innostavaa ja täynnä luovaa energiaa.
– Sieluun sattuu biisiä oli niin upeeta tehä ihan mielettömän lahjakkaiden artistien kanssa. Meillä oli niin hauskaa yhessä ja varmasti tehää viel jatkossaki yhteistyötä.
Perlian mukaan kappaleen ytimessä on toivo ja lohtu.
– Sieluun sattuu on biisi, jossa lauletaan surusta ja ahdistuksesta, mutta samalla se on täynnä toivoa, lohtua ja vertaistuen voimaa.
Ämbö koki projektin jättäneen pysyvän jäljen.
– Sieluun sattuu -projekti jätti lämmön sydämeen. Toivon, että yleisölle välittyy, miten hauskaa ja ihanaa meillä on ollut mimmien kaa tehä tätä yhdessä.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!