Petosen Panimo julkaisi ensimmäisen singlensä tulevalta esikoisalbumilta

Yhtye on mahdollista nähdä tänään Kuopiossa livenä.

Viime viikon perjantaina kuopiolainen Petosen Panimo julkaisi tulevalta esikoisalbumiltaan ensimmäisen singlen. Kesäisen letkeässä kappaleessa on haettu vaikutteita g-funkista ja lyriikat ylistävät kesäpäivän vieton ohella omien unelmien tavoittelua.

Tuoreella biisillä vaikuttavat kaikki yhtyeen jäsenet eli Konsta, Davinsci, Sahara Sakke, Puerto Reko ja Roni. Sinkun on tuottanut Nuutti Juvonen, kun taas miksauksesta vastasi bändin jäsen Davinsci ja kappaleen masteroi Jani Lagerström.

Viisihenkisen bändin debyyttialbumi on ilmoitettu julkaistavaksi loppuvuodesta. Petosen Panimon on mahdollista nähdä keikalla Kuopion Albatrossissa tänään 13. heinäkuuta, jolloin lavalle nousevat myös kuopiolaiset artistit Pramatik ja PME Recordsin artisti Pessa.

– Nauttikaa kesästä, tänään mennään eikä meinata!, yhtye kommentoi.

Alta voit vielä katsoa uudelle singlelle tehdyn Tuukka Pörin kuvaaman musiikkivideon, jonka on editoinut Arttu Heikkinen.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.