Nuoruusvuosien reflektointia ja muille todistelua Ege Zulun uudella singlellä

Kappale kuullaan syksyllä julkaistavalta Oi maamme Helsinki -albumilta.

Energisestä lavaesiintymisestä tutuksi tullut Ege Zulu julkaisi uuden singlen Kelle?. Itsetutkiskeleva kappale on syväluotaus nuoruusvuosiin ja aikaan, jolloin piti olla todistelemassa itseään muille. ”Kelle? Mun piti todistella kelle? Se teki musta pellen, ku koitin kovistella ennen?”, Zulu pohtii kertosäkeessä.

Mukaansatempaavan träkin on tuottanut Egen luottotuottaja Victor Nordis. Nuori tuottajalupaus on iästään huolimatta luonut vaikuttavaa uraa tuottajana ja ollut tuottamassa useita tunnettuja kotimaisia artisteja, kuten esimerkiksi Sexmanea ja JVG:tä.

Kelle? on osa syksyllä julkaistavaa Oi maamme Helsinki -albumia. Albumilta julkaistu edellinen single Väkivaltaa on artistin mukaan kuin ”huudi-opaskirja”, josta uutisoimmekin aikaisemmin.

Kesän festivaaleja kiertänyt Zulu on tullutkin monelle tutuksi energisestä ja mukaansatempaavasta lavaesiintymisestä. Artisti on mahdollista nähdä tulevana lauantaina esiintymässä omalla keikallaan Blockfesteillä.

Alta voit kuunnella uuden träkin.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.