Next Century Weekin jatkoilla on tarjolla tiukka kattaus urbaania livemusiikkia ilmaiseksi

Maria Moulud

Samannimisen parturiliikkeen inspiroiman tapahtuman päätösbileissä nähdään muun muassa Gracias.

Helsingin Hämeentiellä on toiminut jo kahdenkymmenen vuoden ajan Emmanuel ”Payo” Ampofon perustama Next Century Fashion, joka on kaupungin ainoa musta parturiliike. Se on koko olemassaolonsa ajan ollut keskeinen kohtaamispaikka vaihtelevan taustaisille ihmisille sekä kaikille muodista ja hiphop-kulttuurista kiinnostuneille.

Nyt Next Centuryn yhteisössä kasvaneet nuoret osaajat haluavat edeltäjiensä tapaan inspiroida uutta sukupolvea osallistumaan ja olemaan parhaita mahdollisia versioita itsestään. Kuluva viikko onkin ensimmäinen vuosittainen Next Century Week -tapahtumaviikko, joka käsittää useita kaikenikäisille suunnattuja ilmaisia urheilu-, muoti- ja kulttuuritapahtumia. Futisturnauksella eilen alkaneen viikon koko ohjelma on esillä täällä.

Urbaanista musiikista kiinnostuneiden kannattaa painaa mieleensä etenkin tapahtuviikon huipennuksena toimivat jatkot, jotka järjestetään Bites Backyardilla lauantaina 20. heinäkuuta. Paikan päällä nähdään livenä Gracias, Nisa, Specks, Cavallini & Shrty, Kevin Tandu, Brando sekä Sir. NaharY. Levyselektioista vastaavat brooklyniläinen DJ Rocket, DJ Smokey, DJ Willy, DJ Hermanni ja DJ GoodBlood.

Next Century -liike on toiminut kuvauspaikkana myös muutamilla kotimaisilla musiikkivideoilla. Yksi niistä on lauantain jatkoillakin nähtävän Graciaksen sekä Ekow’n vuoden 2011 video Mon€y, jonka pääset tsekkaamaan alta.