Nelli Matula käynnistää juhlavuotensa palaamalla ikonisen hittinsä äärelle.
Nelli Matula juhlii tänä vuonna 10-vuotista uraansa ja käynnistää juhlavuotensa uudella kappaleella PETSHOP. Kappaleella vierailevat Olga ja Senya, ja se on saanut inspiraationsa Matulan kymmenen vuoden takaisesta läpimurtohitistä Lemmikki. Uutuus julkaistiin tänään.
Nelli Matula kertoo, että lähtökohtana oli alkuperäisen kappaleen asenne ja energia.
– Lemmikki on anteeksipyytelemätön baddie-anthem ja tätä samaa energiaa halusin myös uuteen versioon, kuitenkin uusilla ja ajankohtaisilla sävyillä.
Matulalle oli tärkeää nostaa esiin uuden sukupolven naisartisteja.
– Samalla tuntui tärkeältä nostaa esiin nuoria ja nousevia, uuden sukupolven naisartisteja. Olga ja Senya olivat tähän ihan täydellinen match!
Lue myös: ”Kumpikaan ei pysty päästämään irti” – Lauri Haavin uusi single sukeltaa vaikeaan eroon
Hän kuvailee molempia artisteja tämän hetken esikuvikseen.
– He molemmat ovat mulle tämän hetken IT-girlejä ja ihailen kummassakin sitä tapaa, miten he tuovat itsevarmuuttaan esiin.
Yhteistyö jätti tekijälleen vahvan jäljen.
– Kummankin artistin oma persoona ja ilmaisu tallentui biisille ihan täydellisesti, enkä voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen.
Myös kappaleen historia yhdistää tekijöitä.
– Oli myös ihanaa kuulla, että Olga ja Senya olivat itse fiilistelleet alkuperäistä Lemmikkiä silloin kun se julkaistiin.
PETSHOP-kappaleen tuotannosta vastaa Emma-palkittu tuottajaduo Los Rollos. Singlelle on toteutettu myös lyhytvideo, jonka ohjauksesta vastaa Seena Talvi.
Viime vuonna julkaistu Matulan Hitaammin hautaan -kappale on kerännyt yli 10 miljoonaa kuuntelukertaa ja on ehdolla tulevassa Emma Gaalassa Vuoden biisi -kategoriassa. Myös artistin tuoreempi single Uus ikuisuus on menestynyt radiossa ja pysytellyt soitetuimpien kappaleiden joukossa kuukausien ajan. Tulevana keväänä Matulan voi nähdä keikkalavoilla ympäri Suomen hänen kiertueensa käynnistyessä maaliskuun lopussa.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!