Myötä ja vastoinkäymisiä – Juno käsittelee aitoa ystävyyttä biisillään VilleGallen kanssa

Artisti julkaisi toisen kappaleen tulevalta albumiltaan.

Soolouransa lisäksi yhtyeissä Elokuu, SMC Lähiörotat, Hotelli Vantaa ja Hulabaloo esiintynyt Juno julkaisi uuden kappaleen viime perjantaina pitkäaikaisen ystävänsä ja kollegansa VilleGallen kanssa.

Tähän mennessä yli 200 kappaleella räpänneen artistin uusi biisi kulkee nimellä Veri, jonka keskiössä käsitellään kaiken kestävää ystävyyttä.

– Ollaan tunnettu Villen kaa yläasteelta alkaen ja tehtiin pitkään musaa yhdessä. Ollaan fiittailtu toistemme biiseillä pitkin uraa, mut pitkään aikaan ei olla tehty sellasta biisiä jossa ois vaan me kaksi. Meidän ystävyyssuhteessa on ollut ylä- ja alamäkiä, mut edelleen pidetään toistemme selkää vaik mitä kävis. Tää biisi on mulle tärkeä ja on siistiä päästä jakaa tää Villen kanssa, Juno kertoo.

Kappale on toinen single 35-vuotiaan räppärin ensi vuonna julkaistavalta seitsemänneltä albumilta, jonka kerrotaan käsittelevän isoja teemoja ja artistille henkilökohtaisesti tärkeitä asioita.

Kuuntele ystävysten julkaisu alta:

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.