Hyvä päivä olla Isac Elliot! Pitkän linjan pop-tähti kertoo Ruisrock-perjantain vastaisena yönä lapsen.
Jo lähes 15-vuotisen pop-uran tehnyt artisti Isac Elliot on saanut lapsen. Artisti kertoo Ylen haastattelussa Ruisrockissa tulleensa festivaalia edeltävänä yönä isäksi:
– Tää vuorokausi [on ollut] varmaa mun elämäni hienoin vuorokausi. Mul on syntynyt tytär tänä yönä, Isac Elliot kertoo Ylen haastattelussa.
Isac kertoo olleensa edellisen yön sairaalassa tyttärensä synnytyksessä, eikä ole omien sanojensa mukaan nukkunut kuin kaksi tuntia Ruisrockia edeltävänä yönä:
– Mä en oo nukkunut yhtään, moon ollut siellä sairaalan lattialla – kaks tuntii mä sain siinä, Elliot pohtii haastattelussa.
Artisti julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan tyttärensä kanssa kuvatekstillä ”3.7. 03:07”.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Vuonna 2012 uransa aloittanut poptähti on saavuttanut monia virstanpylväitä viimeisen vuoden aikana loppuunmyydystä jäähallikonsertista historialliseen yhdentoista listaykkösen putkeen. Tällä hetkellä artistin viimeisin albumi Mansion Music keikkuu Suomen virallisen albumilistan top 2:ssa yhdeksättätoista viikkoa putkeen.
Artisti mainitsee Ylen haastattelussa viime vuoden olleen sekä hieno, että monella tapaa erikoinen.
Kesän keikkojen jälkeen Isac Elliot valloittaa jälleen loppuunmyydyn jäähallin esiintyessään Nokia Arenalla The Mansion -konsertissa.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!