Warner Musicilla levyttävä Etta ja Babyfacen uusin artistikiinnitys DAVI julkaisivat yhteiskappaleen

Felix Bardy

Artistit yhdistivät viimein voimansa uudella singlellä.

Warner Musicilla levyttävä Etta ja Babyface-levymerkin alle vastikään sainattu DAVI, entiseltä artistinimeltään DeezyDavid, olivat pidemmän aikaa jo miettineet yhteistyötä. Nyt kaksikko sai viimein yhdistettyä voimansa yhteisellä singlellä.

Alun perin Cledoksen läpimurron tehneellä Töis-debyyttisinglellä vieraillut DeezyDavid tuli yleisölle tutuksi jo vuonna 2017. Helsinkiläisartisti vaihtoi kuitenkin artistinimeään viime vuonna julkaisten samanaikaisesti Exit-singlen, joka nousi räjähdysmäiseksi ilmiöksi TikTokissa sekä sai reilusti yli miljoona kuuntelukertaa Spotifyssa.

Muun muassa Ämmä-kappaleesta sekä Pihlajan kanssa tehdystä Bändäri-biisistä tällä hetkellä suurta suosiota nauttiva Etta oli jo pidemmän aikaa ollut henkilö, jonka kanssa DAVI halusi päästä tekemään musiikkia.

– Oon aina halunnut collaboida Etan kaa, mutta oli tärkeetä että asiat tapahtuu luonnollisesti ja oikeella hetkellä, DAVI kertoo.

Etta kuvailee yhteistyön alun olleen jo pidemmän aikaa suunnitteilla.

– Davi on mulle tuttu jäbä entuudestaan ja meil on ollu jo hetken aikaa tarkotus tehä yhes musaa. Muistan ku mun uran alkuvaiheessa jo Davi sendi mulle sen demoja. Se lähetti tän biisin mulle viime vuoden lopussa ja sanoin heti et sovitaa sessari, koska fiilasin sitä heti iha kybäl, hän muistelee.

Kaksikon yhteiskappaleen tuotannosta vastaavat Cash, Fractious Frank ja Ruuben. Viime perjantaina ilmestyneen kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo, jonka on tehnyt Jiyar Seyyedi.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.