Totta vai tarua? Aku pohtii haavemaailman ja todellisuuden eroa uudella kappaleellaan

Joonas Kukkonen

Lahtelaisräppäri pohtii onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.

Kuben Killah Recordsille kiinnittämä Aku julkaisi viime perjantaina uuden singlen nimeltä Niinku Dan. Kappaleessa yhdistyyy rap- sekä rock-vivahteet. Sinkku on kolmas lohkaisu artistin tulevalta albumilta, jolta  on aiemmin julkaistu kappaleet Unohdetaan Hollywood ja HIGH.

– Niinku Dan -biisi kertoo somehenkilöiden ihannoinnista. Meillä monella on varmasti julkisuuden henkilöitä, joiden elämää seuraa ja ajattelee, että se on pelkkää juhlaa, hän avaa.

Vaikka räppäri tietääkin, ettei kaikki ole usein sitä miltä näyttää ulospäin, tuntuu haaveilu kiinnostavalta.

– Vaikka Dan Bilzerian ei olisikaan sellainen ihminen joka haluaisin olla, hän edustaa juuri sitä kliseisintä ”Amerikan unelma” -elämäntyyliä, jota aika ajoin itsekkin haluaisin elää, hän kertoo.

Tulevalla albumilla räppäri seikkaillee Amerikan kliseissä ja biisit sisältävät pohdintaa olisiko elämä jossain muualla parempaa, vai onko asiat itse asiassa täällä juuri niin kuin pitääkin. Artisti haluaa myös yleisesti muistuttaa, että kaikkea mitä sosiaalisessa mediassa näkee ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti.

– Nykynuorilla on some tosi vahvasti osana arkee ja se voi olla hyvä pakokeino arjesta ja omasta elämästä. Julkisuuden henkilöiden elämä voi tuntua houkuttelevalta upeiden päivitysten perusteella, mutta usein sen kiiltokuvan takana voi olla isojakin ongelmia ja huolia, hän pohtii.

Yli kymmenen vuoden ajan omaa musiikkia työstänyt Aku julkaisee koko kolmannen albuminsa kesään mennessä. Tanssittava single on esimakua uudesta albumista.

– Niinku Dan -biisiä teki mun kanssa kitaristini Roope. Tykkään soundillisesti aiemmalta albumiltani tutusta kitarasoundista ja tällä albumilla on vähän samaan suuntaan menevää vibaa.

Monitaituri aloitti nyt myös opintonsa musiikkiteknologina syventääkseen jo hallussa olevia taitojansa. Artisti myös suunnittelee itse omat videonsa ja toteuttaa ne yhdessä Pasi ”Baxvisual” Käräjäojan kanssa.

Uppoudu artistin ajatusmaailmaan uusimman sinkun kautta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.