The College Dropout – aika ennen ja jälkeen (osa I)

Kanye Westistä monen eri kuvan kollaasi.
Nabil Elderkin

Kanye West on ollut yksi musiikkimaailman isoimmista nimistä jo 15 vuoden ajan. Klangin kolmeosaisessa sarjassa tarkastellaan artistin uraa koko matkan ajalta.

Kun aiemmin lähinnä tuottajana tunnettu Kanye West julkaisi The College Dropout -esikoisalbuminsa helmikuussa 2004, tuskin kukaan osasi odottaa kuinka suunnaton vaikutus sillä tulisi olemaan. Tuolloin 26-vuotias chicagolaisartisti onnistui lyömään itsensä läpi tavalla, jota on seurannut kansainvälinen supertähteys sekä lukuiset tunnustukset ja korkean profiilin yhteistyökuviot.

Nykypäivänä West ei ole enää ensisijaisesti otsikoissa taiteellisen uransa puolesta. Musiikin sijaan keskiössä on usein hänen parisuhteensa tai kiistat ja polemiikit, jotka liittyvät eri tahoihin, brändeihin, politiikkaan ja puhtaaseen sekoiluun. Westin esikoisalbumin rippi-ikään ehtimisen kunniaksi on kuitenkin hyvä laittaa retrospektilasit päähän ja tarkastella hänen tähänastista uraansa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Westin artisti-imagoon kuuluu olennaisesti salamyhkäisyys, josta hänen huhuttu ’97 September Beat Tape -biittimixtapensa on hyvä esimerkki. Kyseinen julkaisu ei ole missään vaiheessa ollut julkisessa levityksessä, mutta huhujen mukaan tämä on ollut Kanyen ensimmäinen kosketus musiikkiteollisuuteen. Mixtapen aitous on vielä vahvistamatta, sillä se on vasta hiljattain ilmaantunut Kanye-fanien keskuuteen eBayssa käydyn huutokaupan seurauksena. Kahdeksan instrumentaaliraidan mixtapen formaatti on ajalle uskollisesti kasetti.

Vaikka Westiltä löytyykin useita vierailuja lukuisten supertähtien biiseiltä sekä enemmän kuin kourallinen possebiisejä, on hän enimmäkseen tunnettu soolourastaan. 1990-luvun loppupuolella tilanne oli kuitenkin toinen, sillä Westin ensimmäiset lyriikat kuultiin The Go Getters -kollektiivin äänitteillä. Kokoonpanoon kuuluivat hänen lisäkseen chicagolaisräppärit Arrowstar, GLC, Really Doe sekä Timmy G. Vuonna 1999 valmistunut mutta julkaisemattomaksi jäänyt The World Record Holders on ryhmän ensimmäinen ja ainoa albumi. Sen jälkeen West keskittyi tavoittelemaan menestystä tuotantopuolella, vaikka hänen tähtäimessään olikin olla enemmän MC kuin tuottaja.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

West jatkoi musiikillista uraansa vastaten eri artistien tuottamisesta, mitä hän oli harrastanut jo 90-luvun puolivälistä saakka. Tärkein meriitti hänen taidoistaan ennen vuosituhannen vaihdetta oli Foxy Brownin Chyna Doll -albumille tuotettu träkki My Life. Levy teki historiaa olemalla Lauryn Hillin debyytin jälkeen ensimmäinen naisräppärin julkaisu, joka pääsi Billboard Top 200 -listan kärkeen heti ensimmäisellä viikollaan. Tämän jälkeen West jatkoi tuotantotyötä Jermaine Duprin suojattina olleelle Harlem World -kollektiiville kolmen biisin muodossa.

Vaikka kyseiset tuotannot olivat merkittäviä Westin uran kannata, oli hänen lopullisen läpimurtonsa avain yhteistyö Jay-Z:n ja tämän levy-yhtiön Roc-A-Fella Recordsin kanssa. West huomattiinkin todenteolla vuonna 2001, kun hän vastasi valtaosasta Jiggan syyskuun 11. päivän sekasorron keskellä julkaistun The Blueprint -klassikon tuotannosta.

The Blueprintin kappaleista esimerkiksi battleklassikko The Takeover sekä albumin ensimmäisenä singlenä toiminut Izzo (H.O.V.A.) ovat Kanye Westin tuotantoa.

Jonathan Mannion

West ymmärsi takoa rautaa sen ollessa kuuma ja onnistui jatkamaan yhteistyötä saman levy-yhtiön muidenkin artistien kuten Beanie Sigelin ja Cam’ronin kanssa. Diilin tekeminen omasta soololevystä oli silti kaikkea muuta kuin itsestäänselvä asia: tuottajan ensimmäisiin pyyntöihin päästä mikkiin vastattiin kiusallisella hiljaisuudella. Kukaan lafkan edustajista ei pitänyt täysin eri muotista jo pelkällä pukeutumisellaan ollutta Westiä vakavasti otettavana MC:nä kaduilla varttuneiden talenttien joukossa.

Lopulta vastentahtoinen Damon Dash teki levytyssopimuksen Westin kanssa estääkseen häntä lähtemästä muualle biitit mukanaan. Labelin uusin tulokas esiteltiin yleisölle näyttävästi Jay-Z:n keikalla, kun hän sai lavalla kaulaansa ikonisen Roc-A-Fella -ketjun.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Yksi Westin artistiuran käännekohdista tapahtui yllättäen lokakuussa 2002 hänen nukahdettuaan rattiin ja kolaroituaan rajusti toisen auton kanssa. Lähes kohtalokas kokemus antoi lisämotivaatiota soolouran parissa jatkamiseen, sillä jo kahden viikon kuluttua sairaalasta päästyään hän purkitti ensimmäisen biisinsä onnettomuuden jälkeen. West äänitti kappaleen kirurgisesti operoitu leuka edelleen tikeissä, mikä vaikutti suoraan biisin nimeen ja luonteeseen.

Through the Wire kuultiin aluksi Get Well Soon -mixtapella, joka julkaistiin joulukuussa 2002. Pian mixtapen julkaisun vanavedessä West ilmoitti työstävänsä esikoisalbumiaan, jonka ensimmäisenä singlenä kappale toimi.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

West opiskeli taideakatemiassa maalamista, mutta vaihtoi pian englanninkielen opiskeluun Chicagon osavaltionyliopistoon. Vastoin hänen äitinsä Donda Westin toivetta hän kuitenkin lopetti opinnot edistääkseen artistiuraansa, mikä heijastui suoraan työn alla olleen esikoisalbumiin teemaan.

Mutta mikä sai The College Dropoutin erottumaan edukseen muista sen aikaisista julkasuista? Vaikka boom bap- ja gangsta-tyylit olivat jotakuinkin häivyttymässä pois vuosituhannen taitteessa, dominoi 50 Centin johtama G-Unit silti valtavirtaa. Kanyen julkaisema albumi oli kuitenkin sielukkaalla tuotannollaan tuulahdus jotain uutta ja virkistävää – vastaavaa tyylisuuntausta ei yksinkertaisesti oltu vielä aikaisemmin hiphop-piireissä tunnettu.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Lyriikkapuoli albumilta sisälsi huomattavasti enemmän samaistuttavampia aihepiirejä tyypillisen ”Average Joe” -kuuntelijaprofiilin korvaan kuin moni muu tuon ajan valtavirran rap-julkaisu. Lisäksi Kanye vastasi albumituotannosta kokonaisuudessaan itse, mikä oli hyvin epätavanomaista. Monet aitopäät viittasivatkin itsetuotetun albumin kohdalla tunnettuun ”never get high on your own supply” -katusääntöön, mutta tässä tapauksessa sanonta ei pätenyt – Kanye ei ollut enää osa katugangsteriutta edustanutta tyylisuuntaa. Sen sijaan kokeellisista ideoista hiphop-kulttuurin uusia normeja muovaavana tekijänä hän edusti uuden aikakauden ensimmäisiä aaltoja.

Vaihtoehtokustannuslaskelma Westin osalta meni oikein, sillä The College Dropout osoittautui nopeasti menestykseksi. Levy sijoittui Billboard 200 -listalla toiseksi ja myi pelkästään Yhdysvalloissa triplaplatinaa. Pitkäsoitto kahmi myös kymmenen Grammy-ehdokkuutta ja voitti samassa gaalasssa vuoden parhaimman rap-albumin palkinnon.

Miten albumin suosio vaikutti Westin uraan? Seuraavassa osassa keskitytään muun muassa artistin vaikutusvallan laajenemiseen myös muodin puolelle.